Päämainos

EK tyytyväinen EU-komission tekijänoikeuspakettiin

07.12.2017
Teksti Esko Lukkari

EU-komission marraskuun lopulla julkistama teollisuus- ja tekijänoikeuspaketti voi helpottaa piratismin torjuntaa. Toimenpidepaketilla tuetaan teollis- ja tekijänoikeuksien toteuttamista muun muassa silloin, kun oikeuksia käytetään ja loukkauksiin puututaan.

EK:n IPR-asiantuntija Riikka Tähtivuori pitää komission tiedonantoa elinkeinoelämän kannalta pääosin kannustavana.

”Toimenpiteet tukevat IPR-markkinoiden kehittymistä ja sopeuttamista digitaalisuuteen markkinaehtoisin keinoin. Komission aloitteet selkiyttävät teollisuus- ja tekijänoikeusloukkauksiin puuttumista tehokkaasti ja erityisesti maiden rajat ylittäviä riitatapauksia ratkaistaessa”, Tähtivuori sanoo EK:n kannanotossa. 

”Lainsäädännön kiristäminen ja uusien velvoitteiden lisääminen pitäisi olla viimeinen keino ongelmien korjaamiseksi. On tärkeää, että suositusluonteisten toimenpiteiden toteuttamiseen varataan riittävästi aikaa”, hän korostaa. 

Tähtivuoren mukaan komissio pyrkii takaamaan koko EU:ssa oikeudellisen suojan yhtä korkean tason ja ennustettavissa olevat puitteet ilman, että tarvitaan uutta lainsäädäntöä.

Komissio nostaa esille myös väärennettyjen tuotteiden verkkomyyntiä koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan, joka kannustaa toimialaa torjumaan teollisuus- ja tekijänoikeusloukkauksia ja tekemään itsesääntelyn keinoin keskinäistä yhteistyötä.

Komissio tukee myös innovointia ja investointia eurooppalaisten mobiiliteknologioiden kehittämiseen ja niiden suojaamiseen patenteilla sekä teknologioiden hyödyntämistä globaalissa kilpailussa. Teknologioiden lisensioinnin tulee noudattaa avoimia, kohtuullisia ja ennustettavia periaatteita ja ehtoja.  

Samalla patentinhaltijoilla tulee olla mahdollisuus saada korvaus investoinneilleen uuden teknologian ja niihin pohjaavien standardien kehittämiseen.

JAA