Päämainos
Elisa laajentaa 5G-verkkoaan
Hankinta 16.12. 07:30

Elisa laajentaa 5G-verkkoaan

Yhtiö kehuu pääkaupunkiseudun 5G-verkkoaan yhdeksi Euroopan laajimmaksi.

16.12.2019
Teksti Esko Lukkari

Elisan mukaan sen 5G-verkko pääkaupunkiseudulla jo yksi Euroopan laajimmista 5G-verkoista. Aiemmin avatun Helsingin verkon lisäksi 5G on nyt Vantaalla ja Espoossa. 

Verkkoa on kaikissa kolmessa kaupungissa laajennettu myös merkittävästi ja yhtiöllä on satoja tukiasemia Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa.

Elisa tiedotti asiasta 3.12.

”Elisan 5G-verkon alueella asuu pääkaupunkiseudulla vuoden 2019 lopussa jo yli 200 000 ihmistä. Tukiasemia alueella on satoja. Enää emme puhu vain pistemäisestä verkosta, vaan esimerkiksi Helsingin kantakaupungin alue on jo miltei kokonaan Elisan 5G-peiton alla”, Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila sanoo tiedotteessa. 

Ensimmäisenä myyntiin 5G-päätelaitteet

”Kuluttajien kiinnostus 5G:tä kohtaan on kasvanut koko ajan. Meillä on jo tuhansia 5G-asiakkaita ja pääkaupunkiseudun verkon laajentamisen myötä ennustamme käyttäjien määrän kasvavan merkittävästi. Elisa toi myös ensimmäisenä operaattorina myyntiin 5G Kotinetti -palvelun, joka mahdollistaa 5G:n käyttämisen kodin nettiyhteytenä. Se on saanut esimerkiksi Vantaalla erittäin hyvän vastaanoton”, Elisan henkilöasiakasyksikön vastaava johtaja Vesa-Pekka Nikula sanoo.  

Suomalaiset yritykset ovat eturintamassa koko maailmassa ottamassa käyttöön 5G:n mahdollisuuksia.

”Teettämämme tutkimuksen mukaan suomalaiset yritykset näkevät 5G:n kilpailuetuna. Tämä näkyy muun muassa kiinnostuksena erilaisia 5G-palveluita ja niiden kehittämistä kohtaan. Erityisesti pilvipalveluiden sujuva käyttö, laitteiden ja prosessien etämonitorointi ja -ohjaus sekä digitalisaation tuoma toiminnan tehostaminen puhuttelevat yrityksiä, Elisan yritysasiakasyksikön vastaava johtaja Timo Katajisto sanoo. 

Elisa on avannut 5G-verkot tähän mennessä Helsinkiin, Espooseen, Tampereelle, Vantaalle, Ouluun, Turkuun, Jyväskylään, Lahteen, Kuopioon, Kouvolaan ja Seinäjoelle. Tällä hetkellä Elisa myy asiakkailleen usean eri valmistajan 5G-puhelimia ja -reitittimiä sekä liittymiä 300 Mbps-, 600 Mbps- ja 1 Gbps-nopeuksilla.

JAA