Päämainos
Energiajätti JXTG Virta Oy:n osakkaaksi
Hankinta 17.04. 10:19

Energiajätti JXTG Virta Oy:n osakkaaksi

Latauspalveluita tuottava Virta pääsee japanilaisyhtiön avulla Aasian markkinoille.

17.04.2020
Teksti Esko Lukkari

Japanin johtava energiayhtiö JXTG tulee sähköautojen latauspalveluita tuottavan Virta Oy:n osakkaaksi. Yhteistyö avaa suomalaisyhtiölle pääsyn Japanin ja Aasian liikenneasemien latauspalvelumarkkinoille.

Virta Oy:llä on käynnissä 25 miljoonan euron rahoituskierros. Yhtiö hakee maailmalta kumppaneikseen yhtiöitä, jotka tulisivat vähemmistöosakkaiksi kasvuhakuiseen yhtiöön. Virran toimitusjohtaja Jussi Palola kertoo Osto&Logistiikalle, että JXTG teki yhtiöön miljoonaluokan sijoituksen.

”Haemme lisääkin vastaavanlaisia vähemmistöosakkaita yhtiöön”, hän sanoo.

Virta (Liikennevirta Oy) kehittää älykkäitä sähköautojen latauspalveluita yrityksille, kiinteistöille ja sähköautoilijoille. Yhtiö on sähköautojen latauksen markkinajohtaja Suomessa yhteistyökumppaneineen maan suurimmalla julkisella latausverkostolla. Se palvelee yli 300 latausverkostoa yli 50 eri brändillä 28 maassa.

Nopeasti kasvanut yhtiö

Nopeasti kasvanut yhtiö ylti vuonna 2019 reilun 7,1 miljoonan euron liikevaihtoon, mutta startup-yhtiön ebitda oli -3,6 miljoonaa euroa. Yhtiössä on 45 työntekijää.

Virta on yksi Euroopan johtavista sähköautojen latauspalveluiden tarjoajista. Yhtiö aloittaa yhteistyön JXT Nippon Oil & Energy:n (JXTG) kanssa. JXTG on yksi Aasian suurimmista energiayhtiöistä ja yhteistyö nostaa sen älykkään lataustoiminnan suunnannäyttäjäksi polttoainealalla.

Palolan mukaan JXTG:n investointi vauhdittaa Virran kansainvälistä kasvua ja vahvistaa sen asemaa globaaleilla sähköautojen latausmarkkinoilla. Virran latauspalveluverkosto laajenee Aasian markkinoille, ensimmäiseksi Japanissa.   

JXTG vahva Japanissa 

Virran digitaalisten sähköautojen latauspalvelujen ja verkoston avulla JXTG ottaa merkittävän askeleen kohti sähköistä liikkumista. JXTG panostaa sähköautojen lataustoimintaan hyödyntämällä kattavaa ENEOS-jakeluasemaverkostoansa. 

JXTG:llä on 50 prosentin markkinaosuus polttoaineen jakelussa Japanissa. Yhtiö toimii maailmanlaajuisesti ja pyrkii Aasian johtavaksi integroiduksi energiayhtiöksi. Sen toimialoja ovat sähkö- ja energian tuotanto, öljynporaus ja jalostus, voiteluaineet, hiili, ja vety. 

JXTG on myös Japanin johtava petrokemian yhtiö. Yhtiö on toteuttanut voimakkaan transformaatioprosessin vastatakseen nopeaan toimintaympäristön muutokseen

Virran digitaalinen palvelu mahdollistaa eri latausverkostonomistajien ja latauslaitevalmistajien sähköautojen latausverkostojen operoinnin ja kuluttajapalveluiden tarjoamisen Virran digitaaliselta alustalta. Yhtiö ei valmista itse latauslaitteita. 

Pilvipalveluun perustuva alusta

Virran erityisosaamista ovat palvelut, jotka tuovat sähköautot osaksi energiajärjestelmää. Sen kehittämä ratkaisu mahdollistaa energian kulutushuippujen tasaamisen ja lataustehon optimoinnin. Samalla pienenevät loppukäyttäjän kustannukset. 

"Virran digitaaliset palvelut mahdollistavat sähköautojen latauksen niin kiinteistöissä kuin jakeluasemillakin. Voimme tarjota asiakkaillemme markkinoiden parhaan sähköautojen latauspalvelun. Virran pilvipalveluun perustuva alusta tukee eri maksutapoja ja kaupalliset toimijat, kuten liikenneasemat, voivat hinnoitella lataamisen itsenäisesti”, sanoo tiedotteessa JXTG:n liiketoiminnan kehitysjohtaja Keisuke Nakayama.

JAA