Päämainos

Ennuste: hankinnan toimintaympäristöä hallitsee pian pari jättiä

18.04.2018
Teksti Heli Satuli

Tekoälyä, infrastruktuuria, tietojärjestelmiä ja resursseja dominoivat tulevaisuudessa muutamat kansainväliset toimijat. Uuden brittiläistutkimuksen mukaan tämä on todennäköinen globaalin liiketoimintaympäristön tulevaisuudenkuva, johon yritysten hankintatoimen on varauduttava.   

Astonin yliopiston, hankinnan ammattijärjestö CIPSin ja Liverpoolin yliopiston yhteistyönä toteuttaman tutkimuksen mukaan yksi näistä "titaaneista" on Amazon. Jos tämä skenaario toteutuu, hankinnan ja toimitusketjujen hallintajärjestelmät auttavat vähentämään käsittelykustannuksia ja tekemään markkinoista dynaamisempia, mutta samalla myös epävakaampia. 

Verkkomallissa takkuaa päätöksenteko

Toisessa potentiaalisessa tulevaisuudenkuvassa markkinat ovat jakautuneet tasaisemmin toisiinsa verkottuneiden toimijoiden kesken. Tämä verkottuminen on seurausta jakamistalouden ja voittoa tavoittelemattoman sektorin kasvusta sekä siirtymisestä vähemmän hiearkiseen bisnesrakenteeseen, joka perustuu yritysten väliseen yhteistyöhön.   
 
Verkottuneessa skenaariossa hankintajärjestelmät olisivat läpinäkyvämpiä ja ulkopuolisilla sidosryhmillä olisi entistä enemmän vaikutusvaltaa. Samaan aikaan päätöksenteko ja innovaatio hidastuisivat nykyisestä.  
 
Tutkimuksen mukaan jompikumpi vaihtoehto on yritysmaailman normi jo 15 vuoden kuluttua. Tutkimuksessa painotetaan, että yritysten hankintatoimen on varauduttava molempiin potentiaalisiin vaihtoehtoihin.

Kaikkien hankintapäätösten tekijöiden on tärkeää pohtia, kuinka kumpikin skenaario sopii yhteen oman organisaation tavoitteiden kanssa ja miten oma yritys voi siirtyä helposti osaksi tällaista tulevaisuutta ja hyödyntää sen tarjoamia mahdollisuuksia. 

JAA