Hankinnan huippuosaaja haarukoi muutakin kuin hintaa
Hankinta 16.07. 07:28

Hankinnan huippuosaaja haarukoi muutakin kuin hintaa

Keväällä 2019 ammattikorkeakoulu Metropolian hankintatoimen tutkintokoulutukseen hakemuksia tuli 35 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Suosiota selittää osaamisvaatimusten laajeneminen hintakilpailutuksesta strategiseksi kumppanuuksien rakentamiseksi.

16.07.2019
Teksti Paula Launonen

Hankintatoimen ylempi ammattikorkeakoulututkinto on kymmenen vuoden ajan kuulunut pääkaupunkiseudulla toimivan ammattikorkeakoulu Metropolian tarjontaan. Vuosittain koulutukseen hyväksytään 40 opiskelijaa yhteishaun kautta. 

Keskeisiä valintakriteerejä ovat aiemmin suoritettu tradenomin tai insinöörin tutkinto ja työkokemus. Työelämän tarpeisiin suunniteltu, työn ohessa tapahtuva monimuoto-opiskelu kestää 1,5–2 vuotta.

Välitön hyöty

Koulutuksen aikana suoritettavissa tehtävissä ja lopputyössään opiskelija tuottaa tietoa työnantajansa hankintatoimen kehittämiseksi. Tavanomaisia aiheita ovat hankintastrategia, -prosessi ja -organisaatio.

”Tätä tutkintoa ei todellakaan suoriteta kirjastossa tenttiin lukemalla. Teoreettinen aines tukee käytännön harjoituksia, joissa opiskelija ratkaisee omalla työpaikallaan ajankohtaisia hankinnan haasteita”, kertoo tutkintovastaava Hanna Harilainen.

Harilaisen mukaan suomalaisorganisaatioiden hankintaosaamisen tarve näkyy Metropolian hakijatilastossa. Keväällä 2019 hankintatoimen ylempään amk-tutkintokoulutukseen hakeneiden määrä kasvoi 35 prosenttia edellisvuodesta.

”Suosiotamme selittää varmasti se, että koulutuksesta hyötyy paitsi opiskelija myös hänen työnantajansa. Opiskelijalle tutkinto on sekä laaja ammatillinen täydennyskoulutuspaketti että urakehitystä eteenpäin vievä pätevyyden virallinen sinetti. Työnantajalle se tarkoittaa organisaation osaamispääoman kasvua ja kilpailukyvyn vahvistumista.”

Strategian ytimessä

Kun Harilainen puhuu hankinta-ammattilaisten osaamistarpeista, painotuksissa kuuluu vankka kokemus. Käytännön kannuksensa hän on hankkinut 2000-luvulla Huhtamäen ja Nokian palveluksessa ja väitöstutkimus vastuullisista hankinnoista valmistui Hankenille 2014.

”Takana ovat ajat, jolloin hankinta tarkoitti pelkästään ostamista mahdollisimman kustannustehokkaasti. Hankinta on siirtynyt strategian ytimeen, ja sillä ohjataan paitsi taloudellista kannattavuutta, myös muun muassa organisaation yhteiskuntavastuun toteutumista.”

Harilaisen mukaan yhä useammassa organisaatiossa hankinta ymmärretään proaktiiviseksi strategian toteuttamiseksi sen sijaan että puhuttaisiin ostoista ydinbisneksen apufunktiona.

Keskeisiä käsitteitä ovat esimerkiksi allianssimallit, innovatiiviset hankinnat, hankintojen ekologinen ja sosiaalinen kestävyys sekä toimitusketjun läpinäkyvyys. Digitaalisen ympäristön ajankohtaisia teemoja ovat lohkoketjut, luottamus ja rajapintojen avaaminen.

Kykyjä ja kunnianhimoa

”Kuntien ja valtion organisaatioissa hankintoja pohditaan tietysti hieman eri näkökulmasta kuin yrityksissä, vaikka yhtäläisyyksiäkin löytyy paljon. Julkisen sektorin hankintoihin esimerkiksi lainsäädäntö vaikuttaa toisin kuin yksityisissä yhtiöissä. Sekin on hyvä tiedostaa, että erityisesti monissa pk-yrityksissä hankinnan potentiaalia hyödynnetään toistaiseksi vajaalla teholla.”

Luetellessaan hankinnan moniulotteisia haasteita Harilainen lisää, että kysymys on tehtävästä, jossa vaaditaan analyyttista ajattelua, organisointikykyä sekä taitoa saada aikaan tuloksia erilaisissa verkostoissa.

”Niinpä hankintatöihin hakeutuu kyvykkäitä ja kunnianhimoisia ihmisiä”, Harilainen hymyilee.

Syksyllä 2019 aloittavien hankintatoimen koulutettavien puolesta Harilainen lähettää terveisiä päättäjille ympäri Suomen niemen.

”Ota yhteyttä ja kerro, minkälaiseen oman organisaatiosi hankintakysymykseen haluat vastauksen. Opintojaksoilla opiskelijat ratkovat myös muiden kuin omien organisaatioidensa hankintahaasteita.”

JAA