Helsinki-Vantaa yhden katon alle
Hankinta 15.08. 12:19

Helsinki-Vantaa yhden katon alle

Toimintojen keskittäminen yhden katon alle minimoi matkustajien vaihtoajat.

15.08.2019
Teksti Esko Lukkari

Suomen suurinta lentoasemaa laajennetaan one roof -periaatteen mukaisesti eli kaikki uudet tilat sijoittuvat samaan, laajennettavaan rakennukseen. Näin taataan palvelujen saatavuus ja lyhyet vaihtoajat matkustajille. 

”Kun kävimme laajennuksen eri vaihtoehtoja läpi, one roof -ratkaisu osoittautui etenkin palvelutason kannalta parhaaksi. Palvelut keskittyvät kompaktille alueelle ja lähtöportit palvelujen ympärille”, sanoo Finavian tekninen johtaja Henri Hansson

Toinen vaihtoehto olisi ollut erillinen satelliittiterminaali, johon matkustajat siirtyisivät metron tyyppisellä junalla tai linja-autoilla. 

Helsinki-Vantaan kehitysohjelman lähtökohtana on ollut suunnitella tilat, jotka joustavat käytössä pitkälle 2030-luvun loppuvuosiin. 

Finavia tiedotti asiasta verkkosivullaan 9.8.

”Vaikka itse kulkuväline olisi nopea, matkustajilla kuluisi aikaa rakennuksesta toiseen siirtymiseen. Lisäksi Helsinki-Vantaalla vuorokauteen mahtuu myös hiljaisia tunteja, joten erillinen terminaali ei olisi tilojen ja palvelujen pyörittämisen kannalta optimaalinen, vaan se pitäisi välillä sulkea”, Hansson sanoo jutussa. 

Kun palvelut sijaitsevat saman katon alla, niitä on helpompi pitää auki myös kiireisten tuntien ulkopuolella. 

Liukukäytävä terminaali 2:een

Helsinki-Vantaa on suosittu vaihtokenttä, ja sen vahvuuksiin kuuluvat lyhyet vaihtoajat. Matkustajien liikkumista ja portilta toiselle siirtymistä voidaan sujuvoittaa myös esimerkiksi liukukäytävillä, joita otetaan käyttöön Helsinki-Vantaan terminaali 2:n uusissa osissa. 

Vaihtoyhteydet halutaan pitää lyhimmillään jopa 40 minuutissa. Uusiin lähtöportteihin että matkatavaroiden käsittelyn kapasiteettiin panostamalla vaihtoajat voidaan minimoida. 

Samaan allianssiin kuuluvien lentoyhtiöiden koneet ohjataan pysäköimään toisiaan lähellä oleville lähtöporteille, mikä pitää vaihtoetäisyydet kohtuullisina. Esimerkiksi Oneworld-allianssiin kuuluvien yhtiöiden lennot on ryhmitelty näin Terminaali 2:n Schengen ja non-Schengen alueilla. 

Suurin osa vaihdoista tapahtuu saman allianssin sisällä, joten terminaalien 1 ja 2 välisiä vaihtoja on Helsinki-Vantaalla äärimmäisen vähän. 

”Suunnittelussa tärkeimpiä ovat paikat, joihin kokoontuu paljon ihmisiä pienelle alueelle, esimerkiksi passintarkastukseen. Seuraamme matkustajavirtoja tiiviisti ja kasvatamme kapasiteettia, jotta tilat eivät aiheuta pullonkauloja”, Hansson kertoo. 

JAA