Päämainos

Kemin biotuotetehdashanke etenee

Investointipäätös Suomen suurimmasta metsäinvestoinnista tehdään aikaisintaan kesällä 2020.

28.11.2019
Teksti Esko Lukkari

Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren Kemin biotuotetehdashanke etenee. Yhtiö järjestää rakennushankkeen kumppanuudesta kiinnostuneille alihankintayrityksille toiset alihankintapäivät yhdessä Kemin Digipoliksen kanssa 5.-6. 2.2020.

Ensimmäiset alihankintapäivät järjestettiin Kemissä marraskuussa 2019 ja tuolloin varasijoille jäi noin sata henkilöä lähes yhtä monesta eri yrityksestä. Nyt jonottamaan jääneet pääsevät ilmoittautumaan alihankintapäiville ensimmäisten joukossa. Tilaisuuteen sopii 200 henkilöä.

Metsä Fibre tiedotti alihankintapäivistä 26.11.

Jättihankkeen työllisyysvaikutusten arvioidaan olevan lähes 10 000 henkilötyövuotta, josta yli puolet tehtäisiin Kemissä. Työntekijöitä projektin aikana arvioidaan tarvittavan noin 15 000. 

Kemin kulttuurikeskuksessa toisilla alihankintapäivillä kerrotaan kumppanuudesta kiinnostuneille yrityksille biotuotetehtaan käynnissä olevasta hankesuunnittelusta, projektin aikataulusta ja yhteistyön edellytyksistä.

Torstain aikana tehokkaissa 20 minuutin tapaamisissa kartoitetaan mitä tarjottavaa eri toimialojen osaajilla on tehdasprojektille. Tapaamisia koordinoi Digipolis.

Työllistäisi 2500 henkeä

”Haluamme alansa parhaat ammattilaiset kumppaneiksi. Kumppaneiltamme edellytetään sitoutumista projektin tavoitteisiin, joista tärkein on turvallisuus. Tavoitteiden täytyy olla yhteiset myös aikataulun, laadun ja kustannustehokkuuden suhteen”, sanoo tiedotteessa projektijohtaja Jari-Pekka Johansson Metsä Fibreltä.

Uusi tehdas työllistäisi suorassa arvoketjussaan Suomessa noin 2 500 henkilöä, joista uusia työpaikkoja olisi noin 1 500. Työmaavahvuus voi nousta noin 3 000 henkilöön päivässä, joten myös palvelujen ja hyödykkeiden tuottamiseen tarvitaan paikallisten, eri alojen toimijoita Kemistä ja lähialueelta.

Hankesuunnittelun tavoitteena on tiedotteen mukaan luoda edellytykset biotuotetehtaan investointipäätökselle. Investointipäätös tehdään aikaisintaan kesällä 2020, jonka jälkeen alkaisi tehtaan rakentaminen. 

Kyseessä on Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi, arvoltaan 1,5 miljardia euroa. Ympäristö-, energia- ja materiaalitehokas tehdas toimisi ilman fossiilisia polttoaineita ja tuottaisi vuosittain 1,5 miljoonaa tonnia havu- ja koivusellua sekä lukuisia muita biotuotteita. Puunkäyttö olisi 7,6 miljoonaa kuutiota vuodessa.

JAA