Päämainos
Elinkeinoministeri Katri Kulmuni.
Hankinta 27.11. 08:40

Elinkeinoministeri Katri Kulmuni.

Laivanrakennukselle lisää innovaatiotukea

Ensi vuonna Suomi myöntää tukea lähes 34 miljoonaa euroa ja sitä saa 5-6 eri hanketta.

27.11.2019
Teksti Esko Lukkari

Hallitus esittää vuoden 2020 talousarvioesityksen täydentävässä esityksessä laivanrakennuksen innovaatiotukeen 33,9 miljoonan euron myöntämisvaltuutta. Tuki kasvaa selvästi viime vuoteen verrattuna.

Tukea olisi tulossa työ- ja elinkeinoministeriön mukaan 5–6:een eri laivanrakennushankkeeseen.

TEM tiedotti asiasta 21.11.

”Suomen laivanrakennusteollisuuden kansainvälinen kilpailukyky perustuu erikoistumiseen, innovaatioihin ja korkeaan osaamiseen. Nyt päättämämme lisäpanostukset edesauttavat kilpailukyvyn ylläpitämistä”, sanoo tiedotteessa elinkeinoministeri Katri Kulmuni (kesk).

Rahoituksesta 20 miljoonaa euroa on aiemmin varattujen määrärahojen uudelleenbudjetointia ja 13,9 miljoona euroa lisärahoitusta.

Laivanrakennuksen innovaatiotuki mahdollistaa suomalaisen laivanrakennusteollisuuden panostukset uusien innovaatioiden kehittämiseen ja vahvistaa siten alan kansainvälistä kilpailukykyä.

”Innovaatiotuella on ollut merkittävä vaikutus telakkateollisuuden työpaikkojen turvaamisessa ja isojen vientikauppojen toteutumisessa, joten on ensiarvoisen tärkeää ylläpitää näitä panostuksia ja edesauttaa laivanrakennuksen valoisaa tulevaisuutta”, Kulmuni sanoo.

JAA