Päämainos

Leanwarelle uusi pääomistaja

Korona Invest aikoo vauhdittaa Leanwaren hurjia kasvutavoitteita.

31.12.2019
Teksti Esko Lukkari

Logistiikan tietojärjestelmiin erikoistunut ohjelmistotalo Leanware Oy hakee kasvua uuden pääomistajan avulla. Leanwaren tavoitteena on moninkertaistaa nykyinen liikevaihto seuraavan viiden vuoden aikana.

Kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut Korona Invest tulee yhtiön pääomistajaksi. Kaikki nykyiset henkilöomistajat jatkavat silti osakkaina ja Leanwaren palveluksessa.

Leanware tiedotti asiasta 18.12.

”Visiomme on tehdä suomalaisista yrityksistä maailman kilpailukykyisimpiä. Kasvukumppanin valinnassamme päädyimme Korona Investiin, koska näimme, että heidän arvomaailmansa kohtasi parhaiten meidän tavoitteidemme kanssa. Yhteistyö Koronan kanssa antaa meille uutta osaamista ja vankkaa kokemusta tarjoamamme laajentamisessa muun muassa yritysostoilla”, sanoo tiedotteessa Leanwaren toimitusjohtaja Ville Keskinen.

”Uskon, että pystymme auttamaan Leanwarea kasvustrategian toteuttamisessa kasvuyhtiöidemme kehityksistä kertyneillä kokemuksilla.”, sanoo Korona Investin Pasi Lehtinen.

Leanware Oy on kaupanalan, teollisuuden ja logistiikan tietojärjestelmiin erikoistunut ohjelmistotalo. Sen liikevaihto 2019 päättyvällä tilikaudella on tiedotteen mukaan noin 10 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää lähes 100 alan ammattilaista. Tuloskehityksestään yhtiö ei anna tietoa.

Korona Invest on kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut suomalainen pääomasijoittaja. Korona Invest tekee sijoituksia toimialariippumattomasti kasvuhaluisiin ja -kykyisiin yhtiöihin, joiden liikevaihto on 2-20 miljoonaa euroa ja liiketoiminta on kannattavaa.  

JAA