Päämainos
Logistiikan alavire jatkui kolmannella kvartaalilla
Hankinta 03.12. 11:14

Logistiikan alavire jatkui kolmannella kvartaalilla

Yritysten odotukset seuraavalle puolelle vuodelle ovat silti jo positiivisemmat.

03.12.2020
Teksti Esko Lukkari

Saksassa logistiikka-alan yritysten tulevaisuuden odotukset kääntyivät kuluvan vuoden kolmannella kvartaalilla jo nousuun. Suomessa alan yritysten odotukset olivat tuoreen LOGY Barometrin Q3/2020 mukaan yhä alavireiset.

Pientä piristymistä on silti Suomen logistiikka-alalla jo nähtävissä. Seuraavan puolen vuoden odotuksista kertovat indikaattorit ovat selvässä nousussa palveluja tarjoavissa että niitä ostavissa ja myös hankintoja tekevissä yrityksissä.

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry julkaisi Q3 barometrin 4.11. Seuraava barometri julkaistaan helmikuussa 2021.

Barometrin mukaan koronakriisi on vaikuttanut raskaimmin logistiikka-alan palveluja tarjoaviin yrityksiin. Niiden plus-miinus-indikaattori laski vuoden kolmannella neljänneksellä barometrin kaikkien aikojen alhaisimpaan lukuun (70). Logistiikka palveluja tarjoavien yritysten luottamusindikaattorin arvo on sen sijaan noussut hieman ja on 87. Alan yritysten odotukset ovat jo arvossa 104. 

Barometri neljä kertaa vuodessa

LOGY Barometri toteutetaan neljä kertaa vuodessa. Siinä logistiikkapalveluyritysten ja logistiikkapalveluja ostavien yritysten edustajat sekä hankinnan ammattilaiset arvioivat päättyneen kvartaalin tilannetta edellisvuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Barometri mittaa myös odotuksia seuraavalle puolelle vuodelle. Barometrissä ei erotella toimialakohtaisia tuloksia eivätkä eri toimialojen kausivaihtelut vaikuta tuloksiin. 

Logistiikkapalveluita ostavien henkilöiden toteumaindikaattori on myös yhä alhainen 91. Sekin on alempi kuin vuonna 2013 aloitetun indikaattorin ensimmäisenä vuonna mitattu indikaattorin alin luku 92. Saman ryhmän luottamusindikaattorikin (101) lähenee vuoden 2013 tasoa (alimmillaan 92). Odotusten indikaattoriarvo on nyt 111. 

Hankinnoista vastaavien henkilöiden antama luottamusindikaattori on laskenut lukuun 94 ja toteuma lukuun 90. Odotukset (99) ovat kuitenkin palanneet vuoden takaiselle tasolle.

Yhdistetty indikaattori näyttää Suomen vastaajien edustamien yritysten toteuman sekä odotusten, että luottamuksen suhteen vuoden 2020 ensimmäisellä kvartaalilla. 

Yhdistetyn indikaattorin toteuma on jatkanut koronakriisin takia edelleen laskuaan. Odotusten ja luottamuksen indikaattorit olivat edellisellä kvartaalilla kääntyneet nousuun, mutta nyt ne ovat jälleen laskeneet, eivät kuitenkaan ihan ensimmäisen kvartaalin tasolle. 

Etusivulle >

Lisää hankintauutisia >


Q4 2020 -aineistoa aletaan keräämään pian.
Tule mukaan vastaajaksi – ilmoittaudu yhdistys@logy.fi.

JAA

LUETUIMMAT