Päämainos

Logistiikka kiinnostaa nyt sijoittajia

Logistiikkakiinteistöt kiinnostavat ulkomaisia sijoittajia myös kasvukeskuksissa.

23.09.2019
Teksti Esko Lukkari

Ulkomaisten sijoittajien kiinnostus Suomen kiinteistömarkkinoihin jatkaa kasvuaan. Näin arvioidaan Newsecin kiinteistömarkkinakatsauksessa. Kaupankäyntivolyymi olisi katsauksen mukaan tänä vuonna noin 7,5 miljardia euroa.

Ulkomaisten sijoittajien kiinnostus Suomea kohtaan pysyy vahvana ja prime-kiinteistöjen kysyntä ylittää edelleen tarjonnan.

Newsec julkisti arvionsa 13.9.

Alhaiset korot ja korkotuotot sekä pörssin epävarmuus ylläpitävät vahvaa kysyntää kiinteistösijoituksille. Sijoittajia kiinnostavat erityisesti asunnot ja logistiikkakiinteistöt muun muassa vakaamman tuottokehityksen vuoksi.

”Pääkaupunkiseudun modernien logistiikkakeskusten lisäksi myös kiinnostus kasvukeskusten varasto- ja pienteollisuuskiinteistöihin on lisääntynyt”, sanoo tiedotteessa Mikko Tenhola, Head of Advisory, Newsec in Finland.

Verkkokauppa tehostaa jakelua

Tämä on osa laajempaa eurooppalaista ilmiötä, jossa uskotaan tavaroiden jakelun edelleen tehostuvan verkkokaupan kasvun myötä. Logistiikkatilojen vuokrasopimukset ovat lyhentyneet viimeisten vuosien aikana. Se heijastelee vuokralaisten epävarmuutta sitoutua tiloihin pidemmäksi aikaa joko lyhentyneiden jakelusopimusten, kasvun tai muuttuvan markkinaympäristön takia.

Newsecin mukaan Suomen kiinteistömarkkinoiden aktiivisuutta kuvaava kaupankäyntivolyymi olisi tänä vuonna noin 7,5 miljardia euroa. Ulkomaisten sijoittajien kiinnostus Suomea kohtaan pysyy vahvana ja prime-kiinteistöjen kysyntä ylittää edelleen tarjonnan.

Pääkaupunkiseudun ohella yliopistokaupungit, kuten Turku, Tampere ja Oulu kiinnostavat myös ulkomaisia sijoittajia. Yliopistokaupungeissa kiinteistöjen sijainnin merkitys korostuu, ja kaupankäyntivolyymi voisi olla nykyistä korkeampi, jos prime-kiinteistöt kaupungeissa päätyisivät markkinoille.


Kansainvälistä kiinnostusta asuntoihin ja logistiikkakiinteistöihin

Sijoittajia kiinnostavat nyt erityisesti asunnot ja logistiikkakiinteistöt muun muassa vakaamman tuottokehityksen vuoksi.

Kansainväliset sijoittajat ovat entistä kiinnostuneempia Suomen asuntomarkkinoista, ja kiinnostus kasvanee edelleen tulevaisuudessa. Asunnoissa ulkomaisia sijoittajia kiinnostaa kilpailukykyisten tuottovaatimusten lisäksi myös Suomen muita Euroopan maita vapaampi vuokrasuhteisiin liittyvä sääntely.

”Sijoittajat näkevät Suomen vakaana taloutena, jossa on toimivat asuntomarkkinat”, sanoo Olli-Pekka Mustonen, Head of Research, Newsec Advisory in Finland.

Asuntojen vuokralaiskysyntä pääkaupunkiseudulla on pysynyt korkeana, mutta monin paikoin rakentamisen suuri määrä on jo näkynyt vuokrakehityksen tasaantumisena.


Liiketilojen kysyntä heikentynyt

Liiketilojen sijoittajakysyntä on epävarmaa ja heikentynyt huomattavasti varsinkin suurissa kaupan yksiköissä. 

Liiketilamarkkinan sisällä on huomattavia eroja. Esimerkiksi päivittäistavarakauppavetoiset kauppakeskukset sekä päivittäistavarakaupat ylipäätään ovat edelleen houkutteleva sijoitus, kun taas vähäisempää sijoittajakysyntää kohdistuu maakuntakaupunkien kauppakeskuksiin, joiden tarjonta ei sisällä päivittäistavarakauppaa ja palveluja.

Kilpailu vuokralaisista on kovaa, ja tällä hetkellä vallitsevat vuokralaisen markkinat. Liiketilojen määrän kasvun vaikutukset näkyvät varsinkin pääkaupunkiseudulla, jossa kauppakeskuksista alkaa olla jo ylitarjontaa.

JAA