Päämainos

NCC:lle Ruoholahteen huipputason kiinteistö

Toimistotalolle haetaan Suomessa harvinaista BREEAMin Outstanding-luokitusta.

08.12.2020
Teksti Esko Lukkari

NCC rakentaa huipputason BREEAM-luokitusta tavoittelevan We Land -toimistotalon Helsingin Ruoholahteen. Rakennukselle tavoitellaan BREEAM-ympäristöluokituksen Outstanding-tasoa. Rakennushankkeen arvioidaan kestävän kolme vuotta.

Yksi We Land-kiinteistöön muuttavista vuokralaisista on maailman johtaviin asiantuntijaorganisaatioihin kuuluva Deloitte, joka siirtää Suomen pääkonttorinsa taloon. 

NCC tiedotti hankkeesta 2.12.

Loppuvuodesta 2023 valmistuvassa We Landissa tavoitellaan NCC:lle Suomessa ensimmäistä BREEAM-ympäristöluokituksen Outstanding-tasoa, joka on kansainvälisestikin melko harvinainen. Toimitilan suunnittelussa, materiaalien valinnoissa, palveluissa, liikkumisessa ja käytössä tuetaan kestävää kehitystä.

Ruoholahden statusta nostetaan

”Tavoitteenamme on nostaa Ruoholahti yhdeksi Helsingin vetovoimaisimmista pääkonttoreiden alueista ja luoda sinne elävää kaupunkikulttuuria. We Land -talon konseptin ytimenä on alueen muille toimijoille ja asukkaille avoimet tilat ja palvelut kuten 14. kerrokseen tuleva tasokas ravintola upeine näkymineen, sanoo tiedotteessa Senior Developer Heikki Alén NCC:ltä.

NCC on suunnitellut alueen kehittämistä yhteistyössä Helsingin kaupungin, JKMM Arkkitehtien, alueen toimijoiden ja vuokralaisten kanssa. 

Tunneleita ja rakentamista merenpinnan alapuolella - vaativa rakennushanke edellyttää tarkkaa suunnittelua

”Tontin sijainti tekee hankkeesta mielenkiintoisen ja vaativan. Maan alta löytyy useita tunneleita: metrotunnelit, Salmisaaren voimalaitoksen hiilitunneli ja Alkon entinen huoltotunneli. Porapaalutus 10 metriä merenpinnan alapuolella edellyttää myös meri- ja pohjaveden hallintaa, NCC:n projektijohtaja Timo Henno kuvailee.

Työmaalla tulee työskentelemään kaikkiaan parisen tuhatta työntekijää, kerralla noin 150-200 henkilöä. 

Etusivulle >

Lisää hankintauutisia >

AVAINSANAT

NCC

JAA