Päämainos

NRC myy Swecolle suunnittelubisneksen

Kauppa vaikuttaa eniten Suomessa. NRC:llä on alalla Suomessa 260 työntekijää.

19.08.2019
Teksti Esko Lukkari

Sweco ostaa NRC Group Finlandin suunnitteluliiketoiminnan, mukaan lukien tytäryhtiöt Nordic Infrapro AB:n Ruotsissa sekä NRC Arcus Oy:n Suomessa. 

NRC Group aikoo keskittyä kunnossapidon, rakentamisen ja ympäristöpalveluiden liiketoimintojen kasvattamiseen. 42,5 miljoonan euron arvoisen kaupan odotetaan toteutuvan 1. marraskuuta 2019. 

NRC tiedotti asiasta 12.8.

NRC Groupin suunnitteluliiketoiminta on ollut mukana merkittävissä suomalaisissa raideinfraprojekteissa, kuten parhaillaan Tampereen ratikassa ja pääkaupunkiseudun Raide-Jokerissa. Raideinfrasuunnittelun markkinajohtaja työllistää noin 320 asiantuntijaa, joista noin 260 Suomessa ja 60 Ruotsissa. 

”Pohjoismaiden muuttuva markkina ja suunnittelualan yhdistyminen ja kehittyminen yhä suuremmiksi kokonaisuuksiksi ovat kannustaneet meitä arvioimaan suunnitteluliiketoimintamme kehittämistä. Suunnittelu on meille tärkeä osa liiketoimintaa, ja halusimme varmistaa sen kasvun ja osaamisen jatkuvuuden. Infra-alan markkina kasvaa ja monimutkaistuu nopeasti kaikissa Pohjoismaissa”, sanoo tiedotteessa NRC Group Finlandin toimitusjohtaja Harri Lukkarinen

Pohjoismaat investoivat vahvasti tulevina vuosina uusiin rautatie-, metro- ja raitiotieyhteyksiin. NRC Group panostaa tiedotteen mukaan raideinfran rakentamiseen ja kunnossapitoon sekä ympäristöliiketoimintansa kehittämiseen. 

”Pohjoismaissa panostetaan tulevina vuosina vahvasti raide- ja ratahankkeisiin, minkä lisäksi raiteilla on kaikissa maissa paljon korjausvelkaa. Haluamme keskittää resurssimme näihin mahdollisuuksiin ollaksemme Pohjoismaiden johtava infra-alan toimija”, sanoo NRC Groupin konsernijohtaja Henning Olsen

Sweco vahva raideinfrassa

NRC Group sanoo jatkavansa tiivistä yhteistyötä Swecon kanssa niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Yrityskaupan myötä Sweco vahvistaa jalansijaansa raideinfran suunnittelussa ja siitä tulee Pohjois-Euroopan johtava raideliikenteen asiantuntija, jossa työskentelee yli 1200 infra-alan ammattilaista. 

”Suomessa Swecosta tulee raideliikennesuunnittelun johtava toimija ja yksi isoimmista toimijoista infrastruktuurin, liikkumisen ja kaupunkisuunnittelun parissa. Pystymme tarjoamaan osaamistamme merkittäviin infrahankkeisiin, myös kansainvälisesti”, sanoo Markku Varis, Sweco Finlandin maajohtaja.

Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisen hyväksynnän. 

JAA