Päämainos
Oulun yliopiston kampus Raksilaan
Hankinta 06.05. 08:30

Oulun yliopiston kampus Raksilaan

Uusi keskustakampus halvempi kuin Linnanmaan kampuksen peruskorjaaminen.

06.05.2020
Teksti Esko Lukkari

Oulun yliopisto haluaa rakentaa uuden kampuksen kaupungin keskustaan Raksilaan. Yliopiston hallitus on päättänyt noin 30 000 kerrosalaneliömetrin kokoisen kampuksen hankesuunnittelun aloittamisesta.

Hankesuunnittelun arvioidaan kestävän noin vuoden ajan. Yliopisto tulee esittämään Oulun kaupungille asemakaavan muuttamista Raksilan alueella, jossa on useita isoja marketteja.

Selvityksen mukaan uudisrakentamisella keskustaan on mahdollista saavuttaa investointikustannuksiltaan neutraali ratkaisu verrattuna yliopiston nykyisen Linnanmaan kampukseen ylläpitoon. Vuokrataso keskustakampuksella tulee laskelmien mukaan edullisemmaksi kuin tämän hetkiset vuokraennusteet Linnanmaalla.

Oulun yliopisto tiedotti hankkeesta 28.4.

Myllypuron kampus vertailukohteena

Kustannusanalyysit kampusvaihtoehdoista koostuivat rakennuttajakonsulttien A-insinöörit Oy ja WSP Finland Oy tekemistä laskelmista sekä vertailusta kokoluokaltaan vastaavan Metropolia-ammattikorkeakoulun Helsingin Myllypuroon 2019 valmistuneen kampuksen toteutuneisiin kustannuksiin. 

”Vertailujen perusteella yliopiston toiminnan ja tavoitteiden kannalta parhaaksi tulevaisuuden ratkaisuksi muodostui uuden kampuksen rakentaminen Oulun keskustaan”, yliopiston hallituksen puheenjohtaja Sakari Kallo sanoo tiedotteessa.

Rautatieaseman ja linja-autoaseman vieressä sijaitseva Raksila on joukkoliikenteen saavutettavuudeltaan ihanteellinen ja sijaitsee noin 1,5 km päässä yliopiston Kontinkankaan kampuksesta ja yliopistosairaalasta. PSOASin Välkkylän opiskelijakylä on Raksilassa.

Arkkitehti Rainer Mahlamäki teki kaavaselvityksen siitä, kuinka yliopistokampus sopisi Raksilan ns. marketalueelle. Kampuksen rakennukset mahtuvat marketalueelle ja mahdollisille jatkovaiheille on myös tilaa.  

JAA