Päämainos
OX2:n tuulipuistot IKEA Suomelle
Hankinta 22.09. 12:51

OX2:n tuulipuistot IKEA Suomelle

Kyse on ensimmäisistä täysin markkinaehtoisesti toteutetuista tuulipuistohankkeista Euroopassa.

22.09.2020
Teksti Esko Lukkari

Yksi Suomen suurimmista markkinaehtoisesti toteutetuista tuulipuistohankkeista on valmistunut. OX2 on luovuttanut IKEAlle neljä yhteensä 107,4 megawatin tuulipuistoa.

Lokakuussa 2018 IKEA Suomi ja OX2 sopivat neljän tuulipuiston rakentamisesta. Hanke käsitti 25 tuulivoimalaa Etelä-Pohjanmaan Kurikassa, Varsinais-Suomen Marttilassa sekä Pohjanmaalla Maalahdella. 

Ponsivuoren tuulipuisto Kurikassa valmistui ensimmäisenä ja se luovutettiin IKEA Suomelle tammikuussa 2020. Nyt muutkin puistot ovat valmistuneet.

OX2 tiedotti asiasta 17.9.

OX2 toteutti hankkeen avaimet käteen -periaatteella vastaten hankkeen suunnittelusta ja rakentamisesta.

”Hanke oli yksi ensimmäisistä, täysin markkinaehtoisesti toteutetuista tuulivoimahankkeista Euroopassa. On ollut hienoa olla tukemassa IKEA:a sen tavoitteissa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi”, sanoo tirdotteessa OX2:n Suomen maajohtaja Teemu Loikkanen.

”Uusien tuulipuistojemme avulla otamme askeleen kohti ilmastopositiivisuutta”, IKEA Suomen vastuullisuuspäällikkö Jessica Lehtinen sanoo.

OX2 vastaa huollosta

OX2 vastaa jatkossa tuulipuistojen teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista.

”Hoidamme IKEA Suomen puolesta kaikki tuulipuistojen toimintaan liittyvät asiat. Huolehdimme, että voimalat saavuttavat maksimituotantokapasiteettinsa ja että ne toimivat turvallisesti. Toimimme myös edelleen pääyhteistyökumppanina paikallisille sidosryhmille”, sanoo OX2:n teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista vastaava johtaja Lars Bryngelsson.

Tuulipuistojen vuosituotanto on noin 380 gigawattituntia, mikä vastaa noin 76 000 kotitalouden vuosittaista sähkönkulutusta (5 000 kWh/kotitalous). Tuotannolla säästetään hiilidioksidipäästöjä lähes 228 000 tonnia vuodessa.

Etusivulle >

Lisää hankintauutisia >

JAA