Päällystystöitä lisätään ja nopeutetaan
Hankinta 13.05. 08:40

Päällystystöitä lisätään ja nopeutetaan

Halventunut öljy laskee asfaltointikustannuksia ja siksi päällystystä voidaan lisätä.

13.05.2020
Teksti Esko Lukkari

Maanteitä ja kävely- ja pyöräteitä päällystetään tänä vuonna aiottua enemmän. Lisäksi jo päätettyjä väylien kunnossapidon toimenpiteitä aikaistetaan mahdollisuuksien mukaan. 

Yksi syy töiden lisäämiseen on öljyn hinnan lasku, joka halventaa asfaltointikustannuksia. 

”Suuntaamme maanteiden ja kävely- ja pyöräteiden päällystämiseen 20 miljoonaa euroa lisää rahoitusta. Koronakriisin aikana on tärkeää tehdä väylähankkeita etunojassa, jotta työtä ja toimeentuloa syntyy eri puolilla Suomea”, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka 8.5. julkaisussa tiedotteessa.

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Väylävirastoa ja ELY-keskuksia lisäämään ja aikaistamaan perusväylänpidon kohteiden toteuttamista vuoden 2020 aikana koko Suomessa. 

300 lisäkilometriä

Rahoitusta maanteiden ja kävely- ja pyöräteiden päällysteisiin kohdennetaan 20 miljoonaa euroa aiemmin päätettyä enemmän. Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Väylävirastolta jo suunniteltujen väylänpidon toimenpiteiden aloittamista mahdollisimman nopeasti.

Päällysteisiin suunnatulla 20 miljoonalla eurolla saadaan tehtyä noin 300 kilometriä lisää maanteiden sekä kävely- ja pyöräteiden päällysteitä. Maanteiden sekä kävely- ja pyöräteiden päällysteitä uusitaan tänä vuonna yhteensä noin 4300 kilometrin matkalla, mikä on yli tuplasti enemmän kuin viime vuonna. Maanteitä päällystettiin noin 1700 kilometrin matkalta vuonna 2019.

JAA