Päämainos
Palta avaisi TES-sopimuksia
Hankinta 13.10. 09:10

Palta avaisi TES-sopimuksia

Liikenne ja logistiikka kokonaisuudessaan on yksi eniten koronasta kärsineitä aloja.

13.10.2020
Teksti Esko Lukkari

Palvelualojen työnantajaliitto Palta esittää työehtosopimusten avaamista koronakriisistä pahiten kärsineillä toimialoilla. Paltan mukaan yritykset eivät pysty maksamaan sovittuja palkankorotuksia.

Paltan mukaan merkittävin tarve työehtosopimusten avaamiselle on liikenteen ja logistiikan aloilla, kuten matkatoimistoissa, rautatiealalla ja laivaliikenteessä. Lentoliikenteessä ja siihen kytkeytyvillä aloilla muutoksia on jo neuvoteltu ja neuvotellaan sekä liittojen välillä että paikallisesti.

Paltan mukaan koronaepidemia on aiheuttanut monille palvelualan yrityksille vakavan kriisitilanteen, joka jatkuu edelleen. Tilanteen nopeaa parantumista ei ole näköpiirissä.  

Palta tiedotti asiasta 9.10.

”Toteuttaminen on mahdotonta”

”Työehtosopimusten kustannustaso lyötiin kiinni juuri ennen koronakurimusta. Jo silloin ratkaisut olivat kalliita. Nyt niiden toteuttaminen on monille aloille mahdotonta. Pahiten kärsineillä aloilla on saatava työehtosopimuksiin nopeasti muutoksia, jotka säästävät yritysten kuluja nyt ja tulevassa toipumisvaiheessa”, Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto sanoo tiedotteessa.

”Kyseisillä aloilla tilanne on vaikea sekä yritysten että työntekijöiden osalta. Henkilöstöä on lomautettu paljon, koska koronakriisi on vienyt sekä asiakkaat että liikevaihdon. Kun koronaepidemia joskus tulevaisuudessa saadaan hallintaan, tulee alan yritysten toipuminen kestämään pitkään”, hän sanoo.

Aarton mukaan tilanteet vaihtelevat eri aloilla ja yrityskohtaisesti. Tämän vuoksi ratkaisumalleja työehtosopimusten sopeuttamiseksi tarvitaan useita. Päävaihtoehtoja on kolme eli varsinaiset liittojen väliset muutosneuvottelut, sopimuksien kriisilausekkeisiin perustuvat neuvottelut sekä koronatilanteen huomioivat paikalliset palkkaratkaisut niillä aloilla, joilla on sovittu paikallisten palkkaratkaisujen ensisijaisuudesta meneillään olevalla sopimuskaudella.

Kriisilauseke 33 sopimuksessa

Kriisilausekkeen sisältäviä sopimuksia Paltalla on 33 kappaletta. Paikallisen palkkaratkaisun ensisijaisuudesta on sovittu 15 sopimuksessa. Näissä sopimuksissa niin kutsutun yleisen linjan mukainen korotustaso on ainoastaan perälautana.

Varsinaisia työehtosopimusneuvotteluita käydään myös parhaillaan. Keväällä 2021 päättyy kahdeksan sopimuksen voimassaolo. Näillä aloilla koronan vaikutukset voidaan huomioida viimeistään uusissa sopimusratkaisuissa. Tähän ryhmään kuuluvat mm. huolinta-alan toimihenkilöiden ja lennonjohtajien työehtosopimukset.

”Koska sopimukset ovat voimassa, edellyttävät muutokset sitä, että niistä sovitaan neuvottelukumppaniemme kanssa. Toivomme, että myöhemmin tehtäviin virallisiin neuvotteluesityksiin suhtaudutaan rakentavasti. Pelissä on yritysten toiminnan jatkuvuuden ja työpaikkojen turvaamisen lisäksi koko työmarkkinajärjestelmän uskottavuus. Mikäli sen puitteissa ei pystyttäisi reagoimaan edes koronakriisin tapaiseen shokkiin, lisääntyy tyytymättömyys nykyjärjestelmän toimimattomuutta kohtaan entisestään”, Aarto sanoo.

Irtisanomispalkkakin on ongelma osalle

Yrityksille koronakriisi ei ole ainoa haaste, vaan myös ns. 200 päivän sääntö luo pilviä horisonttiin.

Työsopimuslain mukaan työnantajan on maksettava työntekijälle irtisanomisajan palkka tilanteessa, jossa työntekijä irtisanoutuu lomautuksen kestettyä yhtäjaksoisesti vähintään 200 päivää.

Jos toistaiseksi voimassaoleva lomautus on alkanut maaliskuussa, alkaa lomauttamisen 200 päivän sääntö olla ajankohtainen.

”Useiden palveluyritysten taloustilanne on niin heikko, ettei niillä ole varaa maksaa edes irtisanomisajan palkkoja. 200 päivän säännön mahdollinen realisoituminen on iso riski toiminnan jatkuvuudelle. Tilannetta voitaisiin helpottaa esimerkiksi poistamalla sääntö kokonaan tai pidentämällä sitä merkittävästi 200 päivästä”, Aarto toteaa.

Etusivulle >

AVAINSANAT

Palta TES

JAA