Päämainos
Petri Salminen johtaa Suomen Yrittäjiä
Hankinta 20.10. 12:00

Petri Salminen johtaa Suomen Yrittäjiä

Tiukassa puheenjohtajavaalissa Salmisen haastoi eteläsavolainen Nina Rasola.

20.10.2020
Teksti Esko Lukkari

Suomen Yrittäjiä johtaa seuraavat kaksi vuotta keskisuomalaista yritysjohdon konsultointiyritystä vetävä Petri Salminen, 39.

Suomen Yrittäjien Jyväskylän liittokokous valitsi hänet puheenjohtajavaalin toisella kierroksella 973 äänellä.

Toiseksi vaalissa tuli eteläsavolainen Nina Rasola toisen kierroksen 867 äänellä. Vaalissa oli mukana myös Antti Rantalainen Uudeltamaalta. Ensimmäisellä kierroksella Salminen sai 733 ääntä, Rasola 588 ääntä ja Rantalainen 495 ääntä.

SY tiedotti valinnoistaan 17.10.

”Uusi hallintomalli”

”Nyt lähdetään rakentamaan uudenlaisen hallintomallin mukaista järjestöä. Tätä rakennetaan yhdessä. Järjestön pitää muuttua mutta samalla kunnioittaa sitä äärettömän vahvaa pohjaa, joka on vuosien saatossa pystytty rakentamaan”, Salminen sanoo tiedotteessa.

Salmisesta uudistamisen ei tarvitse olla vallankumouksellista.

”Oma ajatukseni uudistamisesta pohjautuu perinteiden kunnioittamiseen, sillä vaikka kehittämisen tarpeita on varmasti aina, niin Suomen Yrittäjissä ehdottomasti suurin osa asioista on erittäin hyvin”.

Salmisen mukaan Yrittäjien vahvuus perustuu yrittäjien vapaaehtoisesti toisten yrittäjien puolesta tekemään työhön.

”Meidän yrittäjien elintärkeänä tukena ovat työhönsä sitoutuneet järjestön asiantuntijat. Tämän yhteisön kanssa on kunnia puolustaa suomalaista yrittäjyyttä”, hän sanoo.

Puheenjohtaja Jyväskylästä

Petri Salminen on mukana yritysjohdon konsultointiyritys Salminen & Tikassa ja konepaja AJ-Toolsissa. Hän asuu Jyväskylässä.

Salminen oli aiemmin Yrittäjien varapuheenjohtaja. Puheenjohtajakausi kestää kaksi vuotta.

Anne Niemi ja Jyrki Hakkarainen Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajiksi

Varapuheenjohtajiksi Yrittäjien liittokokous valitsi Anne Niemen Etelä-Pohjanmaalta ja Jyrki Hakkaraisen Varsinais-Suomesta.

Idanne-vaateyritystä sekä yritystoimintaa metalliteollisuuden ja pääomasijoituksen parissa harjoittava Anne Niemi Vimpelistä sai 1624 ääntä. Jyrki Hakkaraisella on lakiasiaintoimisto Kiskon Laki Salon Kiskossa. Hän on yksinyrittäjä. Hakkarainen sai varapuheenjohtajavaalissa 991 ääntä.

Vaalissa olivat mukana myös Antti Rantalainen Uudeltamaalta (663 ääntä) ja Jukka Hurrila Satakunnasta (406 ääntä).

Valtuuston johtoon Jyrki Mäkynen 

Suomen Yrittäjissä aloittaa valtuusto. Liittokokous valitsi valtuuston puheenjohtajaksi liiton aiemman puheenjohtajan, seinäjokelaisen Jyrki Mäkysen. Hänellä on sisustusalan yritys Oy HM Profiili Ab. Mäkynen oli edelliset kuusi vuotta Suomen Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja. Hän oli ainoa ehdokas valtuuston puheenjohtajaksi.

Valtuuston varapuheenjohtajaksi liittokokous valitsi helsinkiläisen Mari Laaksosen. Hänen yrityksensä on CleanMarin Oy. Laaksonen sai vaalissa 728 ääntä.

Valtuuston varapuheenjohtajaksi olivat ehdolla myös Janne Vuorinen Pirkanmaalta (596 ääntä) ja Stina Siikonen Varsinais-Suomesta (505 ääntä).

Kaikkien valittujen kausi kestää kaksi vuotta ja alkaa heti.

Etusivulle >

JAA