Rågrundin sektoriloisto kunnostetaan tänä syksynä

Ahvenanmaalla sijaitseva loisto saa uuden teräsmanttelin ja aurinkopaneelit.

21.10.2020
Teksti Esko Lukkari

Väylävirasto kunnostaa syksyn aikana Rågrundin sektoriloiston perustukset Ahvenanmaalla. Loisto sijaitsee kahden vilkasliikenteisen väylän välissä Lemlandin kunnassa. Ruotsinlaivat ohittavat paikan kahdeksan kertaa päivässä.

Loistosta korjataan perustuksia, vaihdetaan aurinkovoima energian lähteeksi sekä poistetaan merikaapeleita.

Työt aloitettiin elokuussa ja urakka-aika on kesäkuun 2021 loppuun saakka. Työt saataneen silti päätökseen jo tämän vuoden loppuun mennessä. Urakan hinta 500 000 euroa.

Rågrundin sektoriloisto on vuonna 1953 kalliolle perustettu vanha kaasuloisto. Viimeisin peruskorjaus on tehty vuonna 1988, jolloin loisto myös sähköistettiin. Tuolloin loiston perustukseen asennettiin betonia täyteen valettu kartion muotoinen teräsmantteli. Mantteli suojaa sektoriloiston perustuksia muun muassa jäämassoilta.

"Vaikka loisto on muutoin hyvässä kunnossa, havaitsimme viimeisimmässä sukellustarkastuksessa, että teräsmantteli on osin repeytynyt ja sen alla olevissa betonirakenteissa on syöpymisen aiheuttamia reikiä", projektipäällikkö Olli Lehtinen Väylävirastosta sanoo 15.10 julkaistussa Väyläviraston tiedotteessa.

Kartio painaa 250 000 kiloa

Uusi teräsmantteli rakennetaan konepajalla, mistä se kuljetetaan kohteeseen. Loiston alla kartiota vielä muokataan kallion muotojen mukaiseksi, minkä jälkeen se asennetaan paikoilleen ja reunat tiivistetään. Lopuksi mantteli täytetään betonilla.

Loistoon lisätään aurinkopaneelit, ledit ja akut. Samalla poistetaan turhat sähkökaapelit loiston ympäriltä.

"Työn aikana laivat hiljentävät vauhtia työmaan kohdalla niin paljon kuin pystyvät. Säätila, tuulennopeus, tuulen suunta, virtaukset, väylän leveys, syvyys ja kyseessä oleva alustyyppi vaikuttavat laivan ohjautuvuuteen ja siihen, kuinka paljon niiden nopeutta voidaan laskea. Ohittamisesta syntyy aina aallokkoa, joten varuillaan pitää olla", Lehtinen toteaa.

Kaksikymmentaviisituhatta kiloa painavan kartion siirtäminen konepajasta Ahvenanmaalle ei myöskään ole lasten leikkiä, vaan se vaatii järeät alukset ja ponttonit avukseen.

Etusivulle >

JAA