Päämainos

Ratatyöt lisääntyvät tänä vuonna

Koronaviruksen vuoksi kesätöitä saatetaan joutua silti siirtämään eteenpäin.

02.04.2020
Teksti Esko Lukkari

Suomessa tehdään tänä vuonna ratatöitä viimevuotista enemmän. Väyläviraston suurimmat ratatyöt kohdistuvat Luumäki-Imatra -rataan. Myös Tampere-Jyväskylä -rataosan kuuden sillan uusiminen on iso projekti.

Kesän kynnyksellä ratatyöt lisääntyvät maan sulaessa. Tänä vuonna Väylällä on enemmän määrärahoja, joten kohteita on vuoteen 2019 verrattuna enemmän. Korona varjostaa silti kesän töiden aloittamista.

Väylä tiedotti asiasta 25.3.

"Seuraamme koronatilannetta, mutta jo nyt tiedämme, että sen vaikutukset ulottuvat myös kesän ratatöihin. Huhti-toukokuussa selvinnee, pitääkö töitä siirtää eteenpäin. Työmailla tehdään juuri nyt varasuunnitelmia", sanoo tiedotteessa apulaisjohtaja Maria Torttila Väylästä.

"Kaikki työvaiheet saatetaan kuitenkin loppuun niin, ettei niistä aiheudu matkustajille tai liikenteelle vaaraa".

Ratatöiden ajankohdat on suunniteltu siten, että niistä aiheutuisi liikenteelle mahdollisimman vähän haittaa. Töitä sijoitetaan ajankohtiin, jolloin liikennettä on vähänlaisesti. Siksi töitä tehdään paljon viikonloppuisin ja myös juhannuksena. 

Merkittävimmät työt vuonna 2020

Alle listattuna ratatyöt, joilla on suurempaa vaikutusta junaliikenteelle. 

Etelä-Suomi

Helsingin ratapihan toimivuuden parantamishankkeessa on tiedossa raiteistomuutoksia ajalla 11.4.-30.10.

Helsingin kaupungilla on alkamassa Kansalaistori-Kaisaniemi välisen pyörätunnelin rakennustyöt. Ne aiheuttavat raiteistomuutoksia Helsingissä marraskuusta 2020 aina joulukuuhun 2023 asti.

Keski-Pasilan läntisen lisäraiteen sekä Triplan rakentamiseen liittyvät työt jatkuvat vielä ja ne aiheuttavat raiteistojen käytön muutoksia Pasilassa huhtikuusta lokakuuhun 2020.

Helsinki-Riihimäki -rataosalla on menossa kapasiteetin lisäämisen ensivaihe, joka sisältää Riihimäen ratapihan uusiminen. Tämä aiheuttaa raiteiston käytön muutoksia.

Kerava-Lahti rataosan kunnossapitotyöt vaativat osittaisia perumisia henkilöliikenteeseen sekä muutoksia tavarajunaliikenteeseen 21.4. - 14.6. Alueelle tulee nopeusrajoituksia töiden ajaksi.

Helsinki-Turku -rataosalla tehdään perusparannustöitä. Salo-Kupittaan välillä tehdään 15.6.-9.8. päällysrakennetöitä, mikä aiheuttaa muutoksia Helsinki-Turku -välin henkilöliikenteeseen. Juhannuksena on junaliikenteen 30 tunnin katko Jorvaksen liikennepaikalla.

Länsi-Suomi

Tampereen Kansi-hanke sekä siltatyöt aiheuttavat henkilöliikenteeseen raiteistonkäytön muutoksia heinäkuun loppuun saakka.

Tampere-Seinäjoki -rataosalla uusitaan turvalaitteita ja se aiheuttaa tavara- ja henkilöliikenteeseen muutoksia toukokuusta heinäkuuhun. Liikennekatkot toteutetaan öisin.

Tampere-Jyväskylä -osuudella korjataan kuusi siltaa ja Lahdenvuoren tunneli korjataan. Näistä seuraa 60 tunnin totaalikatko juhannukseksi välille Tampere-Jyväskylä.

Tampere-Pori -rataosalla rakennetaan uusi seisake Tesomalle ja puretaan Vanamon alikulku. Työt aiheuttavat 24 tunnin katkon juhannuksena sekä liikennejärjestelyjä tavara- ja henkilöliikenteeseen.

Keuruulla korjataan Rauhalan alikulkusilta ja sen vuoksi liikenteessä on katko 17.8.-24.8. välisen ajan.

Pännäinen-Pietarsaari -rataosalla uusitaan turvalaitteita ja työstä aiheutuu pääradalle 10 tunnin liikennekatko marraskuussa.

Itä-Suomi

Luumäki-Imatra -ratahankkeessa parannetaan rataosuuden palvelutasoa. Rakentamiskauden aikana tälle ratavälille on mittava määrä liikennekatkoja viikolla ja viikonloppuisin sekä muutoksia tavara- ja henkilöliikenteeseen.

Kouvola-Kotka/Hamina -hankkeessa peruskorjataan rataosan päällysrakenne ja sillat, nostetaan akselipainoa, uusitaan turvalaitteita sekä muun muassa laajennetaan Kotolahden ratapihaa. Rataosalla on ajoittain vain yksi raide käytössä ja sen lisäksi on tiedossa katkoja. Nämä aiheuttavat muutoksia tavara- ja henkilöliiketeelle 13.4.-11.9.

Vainikkalan ratapihalla tehdään projektin viimeistelytöitä sekä kunnossapitoa. Työt vaativat tavaraliikennejärjestelyjä. Työt tehdään pääosin vakiotyöraoissa liikenteen ehdoilla.

Pohjois-Suomi

Ylivieskassa otetaan uudet turvalaitteet käyttöön 16.-18.5. jolloin on 48 tunnin liikennekatko Kokkola-Oulu ja Ylivieska-Iisalmi -rataosilla.

Oulussa tehdään perusparannusta ja turvalaitteiden rakentamista. Oulun Tuiran ja Tullinväylän alikulkusiltojen peruskorjauksen vuoksi on 50 tunnin liikennekatko 16.-18.5.

Kontiomäki-Vartius -radan parannustyöt sekä Kontiomäen kolmioraiteen vaihteiden vaihtotyötä tehdään öisin kahdeksan tunnin katkojen aikana. Lisäksi alueella on 12-48 tunnin katkoja liikenteelle 8.6.-30.9.

JAA