Sähkö- ja kaasuautojen osuus jo 7,4 prosenttia

Täyshybridien osuus tammi-syyskuun ensirekisteröinneissä lähenteli jo dieseleiden määrää.

06.11.2019
Teksti Esko Lukkari

Sähkö- ja kaasuautojen kysyntä kasvaa. Tammi-syyskuussa ensirekisteröitiin enemmän kaasu- ja sähkökäyttöisiä henkilöautoja kuin viime vuonna. 

Kaasuautojen osuus on noussut viime vuoden 1,0 prosentista 1,6 prosenttiin. Ladattavien autojen osuus henkilöautoista taas 4,7 prosentista 5,8 prosenttiin. 

Täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä on kasvanut enemmän kuin ladattavien hybridien. Loppuvuoden aikana ladattavien hybridien osuuden ennakoidaan kasvavan. Täyssähköautojen osuus on yhä pieni, sillä ladattavista autoista noin 70 prosenttia on pistokehybrideitä.

Autoalan Tiedotuskeskus julkisti lukuja 1.11.

Hybridivoimalinjat yleistyvät myös perinteisissä bensiini- ja dieselautoissa, sillä ne parantavat autojen energiatehokkuutta. Ns. täyshybridien, joissa ei ole ulkoista latausominaisuutta, osuus on kasvanut viime vuoden 10 prosentista noin 14 prosenttiin. Dieselautojen osuus ensirekisteröinneistä on tänä vuonna ollut noin 20 prosenttia.

Diesel on tärkein käyttövoima suurikokoisissa henkilöautoissa, joissa dieselin taloudellisuus ja alempi päästötaso korostuvat. Myös ladattavat hybridiautot painottuvat kookkaisiin henkilöautomalleihin. Bensiinikäyttöiset autot ovat tyypillisimmin keskikokoisia C-segmentin tai pienehköjä B-segmentin autoja.

Kaasuautojen mallivalikoima painottuu keskikokoiseen C-segmenttiin.

Lokakuussa +18 prosenttia

Lokakuussa rekisteröitiin 9 366 uutta henkilöautoa. Määrä on 18,0 prosenttia suurempi kuin viime vuoden lokakuussa. Viime vuonna uusien autojen ensirekisteröintien kysyntä notkahti syksyllä pitkän kasvun jälkeen, kun uusi päästöjen ja kulutuksen mittaustapa otettiin käyttöön. Henkilöautoja on alkuvuoden aikana ensirekisteröity 97 299, joka on 7,9 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2018 tammi-lokakuussa.

Pakettiautoja ensirekisteröitiin lokakuussa 1 123, joka on 16,9 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Pakettiautojen rekisteröintien notkahduksen taustalla on sama kulutuksen ja päästöjen mittaustavan muutos, joka laajeni vasta kuluvan vuoden syyskuun alussa myös pakettiautoihin. Pakettiautoja on alkuvuoden aikana ensirekisteröity 12 554, joka on 4,5 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi-syyskuussa.

Uusia kuorma-autoja rekisteröitiin lokakuussa 370, joka on 2,2 prosenttia viime vuoden lokakuuta enemmän. Alkuvuoden aikana kuorma-autoja on ensirekisteröity 3 503, joka on 7,8 prosenttia viime vuoden alkua enemmän. Raskaita yli 16 tonnin kuorma-autoja on tammi-lokakuussa ensirekisteröity 2 560. Määrä on 5,0 prosenttia viime vuotta suurempi. Alle 16 tonnin kuorma-autoja on alkuvuonna ensirekisteröity 943, joka on 16,3 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

JAA