Atol Aviationin Aurora lentovene ilmassa Hauhon yläpuolella. Kuva: Sensofusion
Sensofusion osti Atol Aviationin
Hallin tehtaalla alkaa uusien tuotteiden valmistus ja sinne palkataan lisää työntekijöitä.
08.04.2026
Teksti Esko Lukkari
Droonien torjuntaan erikoistunut Sensofusion on ostanut Suomen ainoan lentokonevalmistajan Jämsän Hallissa toimivan Atol Aviationin.
Startup-yhtiö Atol Aviation ei ole julkistanut tilinpäätöstietojaan vuoden 2023 jälkeen, jolloin se teki 1,1 miljoonan euron tappion. Yritykselle on koetettu löytää uusia omistajia jo pitkään.
Merkittävä laajennus Sensofusionille
Yrityskaupassa Sensofusion saa lentokone- ja lennokkivalmistuksen osaamisen ja tuotantokapasiteetin, mikä laajentaa yhtiön kykyä sensoritiedusteluun myös ilmasta maahan. Osapuolet eivät julkista kauppahintaa.
Atol Aviation toimii Hallissa entisellä Suomen ilmavoimien tukikohdassa, jossa yhtiö on kehittänyt Atol Aurora -vesilentokonetta sekä viranomais- ja puolustuskäyttöön suunnattua Atol Protector -vesilentokonetta.
Ilmasta käsin toteutettu droonien, ja niiden maa-asemien havaitseminen kattaa merkittävästi laajemman alueen kuin maanpinnalta operoitavat järjestelmät. Kun maaston muodot, metsät ja rakennukset eivät estä signaalien kulkua, ilma-alukseen sijoitettu sensorijärjestelmä moninkertaistaa valvottavan alueen koon. Tämä on keskeinen suorituskykyhyppy erityisesti laajojen alueiden valvonnassa.
Hallin tehtaalta uusia tuotteita
Sensofusionin suunnitelmissa on käynnistää Hallin tehtaalla uusien tuotteiden valmistus, laajentaa yrityksen toimintaa ja palkata sinne lisää työntekijöitä. Yhtiö aikoo tiedottaa uusista tuotteista 3.6.
“Ilmasta maahan -toiminta on Sensofusionille tuttua vuosien ajalta. Monet Airfence-asiakkaamme ovat jo sijoittaneet tuotteitamme helikoptereihin, lentokoneisiin ja lennokkeihin. Signaalidominanssi ei voi tapahtua vain maasta käsin ja toisaalta maassa olevat radiolähettimet havaitaan ilmasta paremmin” sanoo yhtiön tiedotteessa 31.3. Tuomas Rasila, Sensofusionin perustaja ja toimitusjohtaja.
“Tämä on Atol Aviationille hieno askel eteenpäin. Sensofusionin kanssa meillä on aito osaamisen ja tekemisen synergia. Molemmat yhtiöt suunnittelevat ja valmistavat Suomessa vaativia tuotteita suomalaisella insinööriosaamisella”, sanoo Anssi Rekula, Atol Aviationin perustaja ja toimitusjohtaja.
Vuonna 2016 perustettu Sensofusion valmistaa ratkaisuja droonien havaitsemiseen, radiotiedusteluun ja vastatoimiin. Yhtiön Airfence-tuoteperhe on käytössä sotilas- ja turvallisuusasiakkailla maailmanlaajuisesti.
Sensofusion yhdistää edistyneen anturiteknologian, ohjelmisto-osaamisen ja ketterän valmistuksen tarjotakseen droonipuolustusratkaisuja nopeasti muuttuviin uhkaympäristöihin.