Päämainos
Suomen verkkokauppa jo 14 miljardia euroa
Hankinta 11.11. 07:40

Suomen verkkokauppa jo 14 miljardia euroa

Mobiiliostaminen kasvaa nopeasti. MobilePayn osuus jo kahdeksan prosenttia.

11.11.2019
Teksti Esko Lukkari

Verkkokauppa on ollut tänä vuonna suhdanteiden heikkenemisestä huolimatta 11 prosentin kasvussa Suomessa. Tämä käy ilmi Paytrailin tekemästä selvityksestä.

Paytrail julkisti verkkokaupparaporttinsa 5.11.

”Yleinen kaupan kasvu Suomessa on tänä vuonna korkeintaan muutaman prosentin luokkaa. Siihen verrattuna 11 prosentin kasvu verkkokaupassa on suuri. Raporttimme mukaan verkkokaupankäynnin suuruus Suomessa on vajaan neljäntoista miljardin euron luokkaa”, sanoo tiedotteessa Paytrailin toimitusjohtaja Markus Laurio

Laurion mukaan verkkokaupan kasvu syntyy Suomessa kahdesta asiasta: Palveluita siirtyy yhä enemmän digitaaliseen muotoon ja sitä kautta verkkokauppaan. Toisaalta kauppa verkossa kasvaa paljon nopeammin kuin kivijalkakauppa.

Verkosta ostamisen suurin syy Suomessa on Paytrailin mukaan ajan säästö ja ostamisen helppous. Toisaalta verkkokaupat ovat aina auki ja tuotteita sekä hintoja on helppo vertailla verkossa. Vasta neljäntenä tulevat halvemmat hinnat. Hinnan merkitys on pudonnut vuosi vuodelta suomalaisessa verkkokaupassa.

Kotimaan osuus nousussa 

Ulkomaisesta verkkokaupasta ostettaessa hinta on tärkein ostoperuste. Suomalaisten kuluttajien verkkokauppaostot ulkomaisissa verkkokaupoissa eivät ole enää kasvaneet samassa suhteessa kuin aiemmin. 

”Arvioimme tämän johtuvan siitä, että saatavuus on parantunut ja hinnat ovat kilpailukykyisempiä myös kotimaisissa verkkokaupoissa”, Laurio sanoo.

Palveluiden osuus verkkokaupankäynnistä kasvaa koko ajan, koska palveluiden digitalisoiminen siirtää niitä verkkokauppaan. Kaikkein suurin sektori verkkokaupassa on matkustaminen.

Mobiiliostaminen kasvaa

Raportin mukaan verkkopankki on edelleen suosituin maksutapa. Yhä useampi hoitaa sekä tuotteiden selailun että niiden maksamisen kännykällä verkkokaupassa. Kaikkein suosituin mobiilimaksutapa suomalaisessa verkkokaupassa on MobilePay.

”Tänä vuonna sen markkinaosuus jopa tuplaantuu kahdeksaan prosenttiin, mikä on valtava muutos konservatiivisella toimialalla”, Laurio toteaa.

Verkkomaksamisen helppoutta uhkaa uusi PSD2-maksupalveludirektiivi, jolla halutaan parantaa kuluttajien maksuturvallisuutta vahvaa tunnistautumista lisäämällä, mikä tekisi ostamisesta nykyistä kankeampaa. 

”Direktiivin voimaanastumiselle on kuitenkin annettu siirtymäaikoja. Tämän vuoden aikana ja ensi vuoden alussa ainakaan en usko kovin suuriin muutoksiin kuluttajan maksukokemuksen osalta”, hän sanoo. 

JAA