Päämainos

Suomi yrittää saada EU:n ratarahoja

Suomi-radan ja Tunnin junan hankeyhtiöitä koetetaan juosta nyt kasaan kovalla kiireellä.

13.02.2020
Teksti Esko Lukkari

Suomi saattaa sittenkin ehtiä hakemaan tukea kahdelle isolle ratahankkeelleen Suomi-radalle ja Tunnin junalle. EU:n tukien eli Verkkojen Eurooppa-hakuaika päättyy 26.2. Tuen edellytyksenä olevia hankeyhtiöitä puuhataan nyt kuumeisesti.

Suomi-radalle on kaavailtu tuen hakemista 23 miljoonan euron suunnittelukustannuksiin. EU:n osuus siitä voisi olla 11,5 miljoonaa euroa. Asiasta kertoo Aamulehti 10.2.

Suomi-radan hankeyhtiön puuhakaupunkeja ovat Helsinki, Vantaa ja Tampere, mutta neuvottelupöytään on kutsuttu myös radan vaikutusalueen kaupunkeja, kuten Pori, Jyväskylä, Lahti, Seinäjoki, Oulu ja Vaasa. 

Liikenne- ja viestintäministeriön vetämissä Suomi-radan hankeneuvotteluissa on mukana jopa 20 kuntaa. Koska mukaan lähtevien määrä on vielä avoin, ei kustannusjakoaan ole voitu tehdä lehden haastatteleman LVM:n johtajan Sanna Ruuskasen mukaan.

Tampereen seudun kunnat ovat Aamulehden mukaan halunneet joukkoon myös Finaviaa, koska se hyötyisi nopean radan tuomista matkustajamääristä lentokentillään.

Hankeyhtiöihin on tarkoitus kerätä rahaa yhteensä 225 miljoonaa, josta 150 miljoonaa Suomi-radalle ja loput Turun tunnin junaradalle. Valtio aikoo ottaa määräysvallan 118 ,4 miljoonan euron sijoituksellaan molemmissa yhtiöissä.

Suomi-radan kustannuksiksi on alustavasti arvioitu huikeat 5,8 miljardi euroa. Turun tunnin juna maksaisi 2,8 miljardia euroa.  Pelkän ratojen suunnitteluvaiheen on arvioitu vievän 6-8 vuotta. 

JAA