Päämainos

Technopolis myy kaksi Suomen kampustaan

Tampereen ja Oulun Mediapolisten vuokratuotto ollut 6,6 miljoonaa euroa vuodessa.

11.12.2019
Teksti Esko Lukkari

Technopolis on myynyt Tampereen ja Oulun Mediapolis-kampuksensa. Ostaja on ruotsalainen pörssiyhtiö Hemfosa Fastigheter, joka on erikoistunut vuokraamaan tiloja julkiselle sektorille.

Technopolis ja Hemfosa julkistivat kauppasopimuksen 2.12.

Luovutettavien kiinteistöjen vuokrattava pinta-ala on yhteensä noin 42 000 neliötä. Oulussa kauppaan sisältyy myös käyttämätöntä rakennusoikeutta noin 9 600 neliötä. Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa.

Tampereen Mediapoliksen 33 000 neliötä ja Oulun Medipoliksen 9 000 neliötä kampukset erottaa muista Technopoliksen kampuksista niiden asiakasrakenne. Tampereen Mediapolis-kampuksen suurin asiakas on Yleisradio ja Oulun Medipoliksen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.

”Mediapolis ja Medipolis ovat hyvin hoidettuja ja suosittuja kampuksia, joiden vuokrausaste on ollut korkea jo pitkään. Monikäyttäjäympäristöt ja palvelut ovat kuitenkin keskeinen osa Technopoliksen konseptia, mikä näkyy vahvasti kaikilla muilla kampuksillamme. Kaupan myötä voimme keskittyä paremmin vahvuuksiimme”, sanoo tiedotteessa Technopoliksen vt. Sami Laine

Hemfosan tiedotteen mukaan kampusten yhteinen vuokratuotto on vuodessa noin 6,6 miljoonaa euroa.

JAA