Päämainos

Tekninen kauppa hidastumassa

 Investoinnit Suomessa eivät liiton mukaan kasva ilman uusia kannustimia.

20.09.2019
Teksti Esko Lukkari

Teknisen kaupan myynti on jo pitkään ollut vahvassa nousussa, mutta nyt siinä näkyy hidastumisen merkkejä. Alan yritysten odotukset eivät näytä enää kovinkaan valoisilta. Suomen investointien kasvulle se on huono signaali.

Teknisen Kaupan Liiton jäsenyritysten myynti kasvoi vuoden toisella neljänneksellä kaksi prosenttia edellisestä vuodesta. Koko alkuvuoden aikana myynti kasvoi reilulla kolmella prosentilla.

Toisella neljänneksellä myynti kasvoi suhteellisesti eniten kuluttajatuotteissa, joiden myynti nousi 4,2 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Tuotteista ja palveluista teollisuudelle tuli kasvua 3,7 prosenttia ja tuotteista ja palveluista rakentamiseen 2,2 prosenttia. Raaka-aineiden myynti sen sijaan painui 3,2 prosenttia miinukselle vuodentakaiseen verrattuna.

Tekninen tukkukauppa tiedotti luvuistaan 17.9.

”Vaikka myynti olikin toisella neljänneksellä vielä pari prosenttia edellisvuotta parempaa, oli siinä nähtävissä selvää hidastumista. Muun muassa kauppasota, Brexit ja Italian sekä Saksan tilanteet varjostavat maailman taloutta, mikä alkaa heijastua myös jäsenyritysten odotuksiin: myyntiodotukset painuivat miinukselle sekä lähitulevaisuuden että vuoden tähtäimellä. Myynnin kehitys näyttäisi siten pysähtyvän loppuvuonna. Uskon kuitenkin, että alan myynti pysyy pienessä kasvussa ainakin kuluvan vuoden”, sanoo tiedotteessa Teknisen Kaupan Liiton toimitusjohtaja Markku Uitto.

Tilaukset vähenevät

Myynnin lisäksi jäsenyritykset arvioivat myös tarjouspyyntöjen ja tilausten vähenevän. Henkilöstömäärää koskevat odotukset sen sijaan pysyivät lähes ennallaan. Vaikka lukemat näyttävät negatiivisilta, liiton jäsenyritysten johtajat ovat olleet selvästi optimistisempia.

”Riskit Rinteen hallituksen työllisyystavoitteiden toteutumiselle kasvavat koko ajan. Toivottavaa onkin, että kansliapäällikkö Hetemäen selvitys investointeja vauhdittavista toimista toisi yrityksille kannustimia investoida jo ensi vuonna”, Uitto sanoo.

JAA