Päämainos

Tutkimus: Tekoäly, robotit ja IoT ovat hankinnan avainsanoja

Valtaosa uskoo hankintajohtajan roolin muuttuvan lähitulevaisuudessa.

14.05.2018
Teksti Heli Satuli

Hankintajohtajat ympäri maailman suunnittelevat investoivansa nyt asioiden internetiin (IoT), robottipohjaiseen prosessien automaatioon ja tekoälyyn. Sen sijaan lohkoketjut eivät ainakaan vielä herätä suurta kiinnostusta, sillä vain kolme prosenttia hankintajohtajista aikoo investoida niihin. Tämä selviää Würzburg-Schweinfurtin yliopiston tuoreesta tutkimuksesta.

Yliopiston tutkijat haastattelivat hankintajohtajia eri puolilta maailmaa sekä pienistä että suurista yrityksistä. Kyselyyn vastaajien moninaisuudesta huolimatta hankintatoimen tulevaisuudenkuva näyttää hämmästyttävän yhtäläiseltä kaikkialla maailmassa.

Aasia ja Australia IoT:n edelläkävijöitä

83 prosenttia vastaajista uskoo, että digitaalisuus vaikuttaa entistä voimakkaammin hankintatoimeen ja toimitusketjuun vuonna 2018. Kuitenkin vain 23 prosenttia vastaajista totesi yrityksensä  järjestelmien olevan automatisoituja. Kaksikymmentä prosenttia vastasi, että yrityksen prosessit ovat yhä enimmäkseen manuaalisia. Puolessa yrityksistä prosessit olivat osittain automatisoitu.

Rahoitus-, vakuutus- ja pääomasijoitusalojen yrityksissä digitaaliset prosessit ovat kaikista harvinaisempia. Autoteollisuudessa puolestaan 87 prosenttia vastaajista ilmoitti yrityksessä olevan käytössä automatisoituja prosesseja. Myös kemianteollisuuden, terveydenhuollon ja biotieteiden aloilla automaatioaste on korkea.

Iot:n käyttöönotto on Aasiassa ja Australiassa huomattavasti muita alueita edellä. Lisäksi Australiassa 38 prosenttia hankintajohtajista ilmoitti käyttävänsä jo robotiikkaa prosesseissaan. 3D-tulostuksen käyttö on yleisintä Afrikassa, Euroopassa ja Lähi-idässä toimivien vastaajien keskuudessa.

Budjetti ja osaaminen haasteena

Suurimpina haasteina hankintajohtajat näkevät datan laadun, budjettirajoitukset sekä tietotaidon ja osaamisen puutteen. Lisäksi yli kolme neljäsosaa vastaajista kertoo, että heidän yrityksensä asettavat tavarantoimittajille yritysvastuu-, kestävyys- ja monimuotoisuustavoitteita. Valtaosalle hankintajohtajista tärkein tavoite on luoda hankintatoimelle arvostettu asema ja tarkoitus organisaatiossa.

Suuri osa vastaajista uskoo, että hankintajohtajien rooli on murroksessa. Hankintajohtajien tehtävästä tulee entistä strategisempi ja he toimivat yhä enemmän siltojen rakentajina sekä yrityksen sisällä että ulkoisen maailman kanssa.

JAA