Päämainos

Väylä lähtee allianssilla isoon ICT-hankkeeseen

Velho-hankkeessa tietorekisteri ja suunnitelma- sekä toteutumatietovarasto yhdistetään yhdeksi kokonaisuudeksi.

30.01.2019
Teksti Esko Lukkari

Väylä toteuttaa ensimmäisen ison allianssimallisen ICT-kehityshankkeen. Kyseessä on Väylän vuonna 2017 käynnistämän Velho-hankkeen tiestötietojärjestelmä (nykyinen tierekisteri) ja suunnitelma- ja toteumatietovarasto.

Väylän edeltäjä Liikennevirasto päätti viime vuonna, että rakennusalalla tuttua ja hyväksi koettua allianssimallia aletaan soveltaa myös ICT-hankkeissa. Nyt käynnistymässä on ensimmäinen iso allianssihanke.

Kyseessä on Väylän 2017 käynnistämän Velho-hankkeen kahden pääkokonaisuuden, tiestötietojärjestelmän (nykyinen tierekisteri) ja suunnitelma- ja toteumatietovaraston yhdistäminen yhdeksi kokonaisuudeksi.

Velhon ydintiimissä ovat mukana Solita, Ramboll ja Sitowise. Kaikki ovat pitäneet allianssimallia kiinnostavana vaihtoehtona digitaalisten hankkeiden toteutuksessa. Velho on tiettävästi ensimmäinen allianssina toteutettu suomalainen ICT-hanke ja Solitan Mikko Varjoksen mukaan jopa ensimmäisiä maailmalla.

Väylä tiedotti asiasta 24.1.

Nyt Velhon pääosat halutaan yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi, jotta toiminnalliset-, tekniset- ja synergiaedut voidaan hyödyntää. Tavoitteena on järjestelmä, jolla tarjotaan yhtenäinen ja ajantasainen tietosisältö suunnittelijoiden, konsulttien, arkkitehtien, urakoitsijoiden, Väylän ja ELY-keskusten käyttöön.

Valmista vasta vuonna 2020

Maaliskuun alkupuolella julkaistaan ensimmäinen versio suunnitelma- ja toteumatietovarastosta. Alkuun käyttäjinä toimivat ELY-keskusten ja Väylän työntekijät. Kesäkuussa on odotettavissa tierekisterin ensimmäinen pilotti. Koko Velhon toteuttamisvaihe on tarkoitus saada päätökseen 2020.

Allianssi-mallilla on ominaista läpinäkyvyys sekä yhteinen vastuun, riskien ja päätöksenteon jakaminen. Velhon johtoryhmän puheenjohtaja, tieto-osaston päällikkö Riitta Kaasalaisen mukaan tietojärjestelmäprojekteissa on käytetty ja kokeiltu monenlaisia hankintamalleja.

”Aiemmin ICT-projektit on tehty ns. vesiputousmallilla ja sitten siirrytty ketterän kehityksen suuntaan. Haasteena on ollut kustannusten sopiminen ennalta ja budjetissa pysyminen. Jos olisimme käyttäneet perinteistä kehitysmallia, olisimme joutuneet pilkkomaan sen osiin ja määrittelemään tarkemmin. Meillä on Väylässä hyviä kokemuksia allianssimallista urakointipuolella, koska Velhossa oli kyseessä suuret ja haasteelliset kokonaisuudet, halusimme kokeilla uutta toimintatapaa”, Kaasalainen sanoo tiedotteessa.

Osaamista kilpailutettiin yli toimialarajojen, sillä tarvittiin ICT-osaamista, kokemusta järjestelmänkehityksestä, suunnitteluprosessi- ja projektipäällikköosaamista sekä tiestö- ja liikennetieto-osaamista.

Kaasalaisen mukaan Väylässä ei oltu varmoja toimittajamarkkinan suhtautumisesta tällaiseen ja siksi Väylä järjesti infotilaisuuden hankkeen suunnitelmasta.

”Sen jälkeen teimme kyselyt kaikille kiinnostuneille ja toisessa tilaisuudessa teimme ryhmätöitä mallin haasteista ja mahdollisuuksista”, hän sanoo.

Uusia tekijöitä löytyi

Perinteisesti toteutettuna hankkeeseen olisi Kaasalaisen mukaan saatu samat suuret vanhat tekijä.

”Allianssi-malli haastoi eri alojen yritykset ja osaajat liittoutumaan keskenään. Halusimme tarjota mahdollisuuden myös pienemmille toimijoille. Saimmekin ehdokkaita tekijöiksi enemmän kuin arvasimmekaan”, hän sanoo.

Allianssin työ tosin käynnistyi Kaasalaisen mukaan hitaasti, sillä se oli kaikille osapuolille uusi tapa tehdä työtä ja se toi mukanaan elementtejä, joita ei ollut aiemmin käytetty tietojärjestelmähankinnoissa.

”Mutta nyt meillä on virastossa kokemusta tästä ja tulevissa hankkeissa tästä otetaan opiksi ja karsitaan tietyt asiat pois”, Kaasalainen sanoo.

JAA