Päämainos

Verkkokauppa on kanava tuoteväärennöksille

Tullin nappaamien tuoteväärennösten määrä pienentynyt.

08.06.2018
Teksti Esko Lukkari

Nettikaupan hurja kasvu on nostanut Tullin postista nappaamien tuoteväärennösten määrän kasvuun. Viime vuonna Tullin tekemistä tuoteväärennösten pysäytyksistä jo 63 prosenttia tehtiin postiliikenteessä. Tullien pysäyttämien tuoteväärennösten määrä on silti kokonaisuudessaan pienentynyt.

Postiliikenteelle tuoteväärennösten pysäyttäminen on vaikea haaste, sillä ennakkotietoja saapuvista lähetyksistä ei ole saatavilla ja pakettivolyymit ovat suuret. Tuoteväärennöksen löytäminen vaatii paketin avaamisen, sillä läpivalaisulla ei voi erottaa väärennöksiä aidoista tuotteista.

Tulli tiedotti tuoteväärennöksistä 6.6.

Tuoteväärennökset kulkevat nykyään pääosin posti- ja pikarahtiliikenteessä. Siksi sekä tuotteiden kappalemäärät, että arvot ovat pienentyneet. Ennen vuotta 2012 Tulli löysi suurimman osan tuoteväärennöksistä idän transitoliikenteestä. EU-tuomioistuimen päätös transitoliikenteen tuoteväärennösten valvonnasta on muuttanut tilanteen. Vuonna 2017 transitokuljetusten osuus pysäytyksistä oli enää kuusi prosenttia. Kappalemäärissa sen osuus on silti yhä suurin.

Tuoteväärennöksistä yli 80 prosenttia tulee Kiinasta tai Hongkongista. Viime vuonna pysäytyksistä 79 prosenttia tehtiin Lentotullin alueella. Helsinki Vantaan lentokentällä on suorat yhteydet Kaukoitään, joten väärennöksiä löydetään niin lentorahdista kuin posti- ja pikarahtiliikenteestä. Väärennettyihin tuotteisiin kuului vuonna 2017 muun muassa lasten leluja, auton varaosia, urheilutarvikkeiden varaosia, pelikonsoleita sekä kenkiä ja vaatteita.

Valtavat tappiot

Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto eli EUIPO on viimeisten viiden vuoden aikana selvittänyt tuoteväärennösten taloudellisia kustannuksia teollis- ja tekijänoikeusloukkauksista kärsivillä aloilla. EUIPO on tutkinut 13 alaa: kosmetiikka ja hygienia, vaatteet, jalkineet ja asusteet, urheiluvälineet, lelut ja pelit, korut ja kellot, käsi- ja matkalaukut, äänitemusiikki, väkevät alkoholijuomat ja viinit, lääkkeet, torjunta-aineet, älypuhelimet, akut ja renkaat.

Kertyneet tappiot ovat vuodessa 60 miljardia euroa eli 116 euroa jokaista EU-kansalaista kohden. Väärennösten takia laillisten valmistajien tuotanto on vähäisempää ja myös työntekijöiden tarve pienenee. Näillä aloilla menetetään suoraan 434 000 työpaikkaa.

Suomessa väärennösten vuoksi edellä mainitut 13 alaa menettävät 4 prosenttia suorasta myynnistään vuosittain. Tämä vastaa noin 380 miljoonaa euroa, joka jokaista omen asukasta kohden laskettuna tekee 69 euroa vuodessa.

Tuoteväärennökset ovat turvallisuusriski

Tuoteväärennös- ja piraattituotekauppa on järjestäytyneen rikollisuuden yksi tärkeimmistä tulonlähteistä. Väärennösten myynnillä rahoitetaan muuta rikollisuutta, kuten ihmis-, huume- ja asekauppaa.

Väärennöksen hankkija saattaa maksaa edullisesta tuotteesta loppujen lopuksi kovan hinnan. Esimerkiksi väärennetty lääke voi pahimmassa tapauksessa tappaa, samoin puutteellisesti suojattu sähkölaite.

”Maailmalla tuoteväärennösbisnestä pyörittävät järjestäytyneet rikollisorganisaatiot, sillä katetuotto tuoteväärennösbisneksessä on suurta ja rangaistukset pieniä. Väärentäjät käyttävät halvimpia mahdollisia materiaaleja valmistaessaan tuoteväärennöksiä, jolloin materiaalit voivat sisältää esimerkiksi vaarallisia tai haitallisia kemikaaleja, sanoo tiedotteessa tulliylitarkastaja Riikka Pakkanen.

AVAINSANAT

Verkkokauppa

JAA