Päämainos
Visulahden risteyssilta valmis loppuvuodesta
Hankinta 23.08. 08:26

Visulahden risteyssilta valmis loppuvuodesta

Valtatie 5:n parannus Mikkeli-Nuutilanmäki valmistuu kokonaisuudessaan ensi vuoden aikana.

23.08.2019
Teksti Esko Lukkari

Suomen pääväyliin kuuluvan valtatie 5:n Mikkeli-Nuutilanmäki-välin uudistaminen etenee. Välille rakennetaan 22 kilometriä uutta valtatietä Mikkelistä Juvalle.

Mikkeli-Nuutilanmäki osuudella tie rakennetaan pääosin uuteen maastokäytävään. Projekti sisältää peräti 23 uuden sillan rakentamisen sekä yhden sillan peruskorjauksen. Suurin osa silloista on perinteisiä betonisia siltoja, mutta sekaan mahtuu myös kolme teräksistä holvikaarisiltaa.

Destia tiedotti väylähankkeen etenemisestä verkkosivullaan 14.8.

Yksi Mikkeli-Nuutilanmäki-välin avainkodista on Visulahden uuden sillan rakentaminen, joka on jo hyvässä vauhdissa. Työnimeltään S7 (silta 7) rakentuu parhaillaan Visulahden läheisyyteen.

”Tämä Visulahden risteyssiltana tunnettu silta oli kenties helpoimmasta päästä rakentaa näin urakoitsijan näkökulmasta. Sijainti uuden väylän varressa, mutta helposti saavutettavissa vanhalta vitostieltä varmisti jouhevan logistiikan”, sanoo verkkojutussa urakan siltatöiden työnjohtajana toimiva Jani Lahtoniemi Destiasta.

Silta valmis loppuvuodesta

Visulahden siltatyöt aloiteltiin vuoden vaihteessa ja nyt, reilu puoli vuotta myöhemmin ollaan jo loppusuoralla. Siltaa on ollut rakentamassa viitisenkymmentä henkilöä.

Visulahden risteyssilta otetaan liikenteen käyttöön loppuvuodesta 2019, kun liikenne siirtyy kulkemaan uuden väylän ensimmäistä pätkää pitkin. Kokonaisuudessaan uusi väylä valmistuu vuoteen 2021 mennessä.

Visulahden risteyssilta otetaan liikenteen käyttöön loppuvuodesta 2019, kun liikenne siirtyy kulkemaan uuden väylän ensimmäistä pätkää pitkin. Kokonaisuudessaan uusi väylä valmistuu vuoteen 2021 mennessä.

JAA