Päämainos
VTT:lle autonomisen liikkumisen tytäryhtiö
Hankinta 06.11. 09:35

VTT:lle autonomisen liikkumisen tytäryhtiö

VTT SenseWay perustetaan Turkuun ja siihen palkataan aluksi 15 työntekijää.

06.11.2019
Teksti Esko Lukkari

VTT perustaa autonomisten järjestelmien kehittämiseen keskittyvän tytäryhtiön, VTT SenseWay Oy:n. Yhtiö tähtää kansainvälisille markkinoille. Yhtiö toimii Turussa, jossa on jo maailman johtavaa osaamista autonomisen meriliikenteen järjestelmissä. 

VTT SenseWay Oy:n palvelutuotannosta vastaa alkuvaiheessa 15 alaan erikoistunutta asiantuntijaa.

Autonomiset järjestelmät ovat tulossa vahvasti myös muulle liikenne- ja logistiikkasektorille sekä liikkuviin työkoneisiin, ja siihen VTT sanoo tarjoavansa ratkaisuja. Alan ratkaisuliiketoiminnan markkina on kasvava, ja VTT arvioi sen globaalin markkinan arvon ylittävän 70 miljardia euroa vuonna 2023.

”Haluamme varmistaa, että huippututkimuksen tulokset pääsevät aiempaa nopeammin markkinoille ja osaksi yritysmaailmaa ja ihmisten arkea. Samalla autamme suomalaista teollisuutta ja yhteiskuntaa ottamaan käyttöön uuden teknologian mahdollistamat muutokset toimintatapoihin ja liiketoimintaan”, VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara sanoo tiedotteessa.

Nopeammin markkinoille 

VTT SenseWay Oy:n toimitusjohtajana aloittaa 1.12.2019 Jere Laaksonen. Laaksonen tulee Kongsberg Maritimelta, jossa hän toimi autonomisen merenkulun Turun yksikön johtajana. 

Autonomiset järjestelmät mullistavat liikennettä ja logistiikkaa maalla, merellä ja ilmassa ja tekevät niistä tulevaisuudessa tehokkaampia ja turvallisempia. Autonomiset tuotantojärjestelmät parantavat taas valmistavan teollisuuden kilpailukykyä ja tuottavuutta. 

VTT on tehnyt pitkään autonomisiin järjestelmiin liittyvää tutkimusta kansainvälisellä tasolla. Uusi yhtiö hyödyntää VTT:n laajaa teknologista ja tieteellistä osaamista tehokkaasti ja monialaisesti ja integroi innovaatioita ja uutta teknologiaa käyttöön. Se tarjoaa myös uuden kanavan VTT:n immateriaalioikeuksien hyödyntämiseen.

VTT:n autonomisten järjestelmien tytäryhtiön VTT SenseWay Oy:n palvelutuotannosta vastaa alkuvaiheessa 15 alaan erikoistunutta asiantuntijaa.

JAA