Vuokattiin suunnitellaan LED-elokuvastudiota
Hankinta 27.10. 11:00

Vuokattiin suunnitellaan LED-elokuvastudiota

Hollywood-standardit täyttävän studion 20 miljoonan euron rahoitus osin auki.

27.10.2020
Teksti Esko Lukkari kuvat Adobe Stock

Kajawood-yhtiö on perustamassa Sotkamon Vuokattiin LED-elokuvastudiota. Se mahdollistaisi virtuaaliympäristöjen luomisen tv- ja elokuvatuotantoihin. Tekniikkaa on käytetty muun muassa Star Wars: The Mandalorian -sarjassa, joka on julkaistu Disney+-palvelussa.

Hankkeen kustannukset ovat yli 20 miljoonaa euroa ja rahoituksesta puuttuu vielä useita miljoonia euroja. 

Sotkamossa asuva elokuvatuottaja Miika J. Norvanto ja jyväskyläläinen Timo Puustinen ovat allekirjoittaneet studiosta sopimuksen Steve Griffithin sekä Jacob Nguyenin kanssa. Griffith on tuottanut visuaalisia efektejä Marvel-elokuviin ja Stranger Things -Netflix-sarjaan. Mukana ovat myös Trevor Doyle ja Alexa Khan.

Asiasta kertoi Yle 22.10.  

”Griffith sekä Nguyen ovat sitoutuneita tuomaan asiakkaitaan, tiimejään ja yhteistyökumppaneitaan Vuokattiin”, sanoo Ylen jutussa Norvanto.

Studion ydin on virtuaalisessa LED-studioteknologiassa, jonka tarve lisääntyy Norvannon mukaan koko ajan. Vuokatin studio täyttäisi Hollywood-standardit. Uusi tekniikka säästää sarjojen ja elokuvien kuluja tuotanto- ja jälkituotantovaiheessa.

Kansainvälinen studio ollut tavoitteena 

Vuonna 2017 perustetun Kajawood Oy:n studio olisi toimitusjohtaja Miika J. Norvannon mukaan yksi Euroopan ensimmäisistä LED-studioista.

Studion lisäksi Vuokattiin tulisi myös studiokylä ja majoituskapasiteettia yli 200 hengelle, ravintolapalvelut, tuotanto- ja rakennustilat sekä lavaste- ja korjauspajat. Lisäksi suunnitteilla on erillinen lavastekylä.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat yli 20 miljoonaa euroa, rahoituksesta puuttuu Norvannon mukaan vielä useampi miljoona. 

”Koko studiokylän rakentaminen alkaa ensi vuonna. Toivon ensimmäisiä kuvauksia jo ensi vuodelle ja osittain ne pystytään järjestämään”, sanoo Norvanto.

Studiokylän tarkka paikka julkistetaan vuoden vaihteessa. Norvannon mukaan kyseessä on useamman vuoden hanke, jota rakennetaan asteittain, allekirjoitukset ovat hankkeen ensimmäinen vaihe.

Muitakin osakkaita

”Myöhemmin kerrotaan ketkä kaikki tässä kokonaisuudessa ovat mukana”.

Miika J. Norvanto on tehnyt jo vuosia töitä sen eteen, että Kainuu saisi kansainvälisiä elokuvatuotantoja. Hän on toiminut Timo Puustisen kanssa EU-rahoitteisessa Kajawood-hankkeessa, jonka tavoitteena on ollut luoda Kainuuseen studiojärjestelmä. Norvantoa ja Puustista yhdistää indie-supersankarielokuva Rendel, jota kuvattiin muun muassa vanhassa paperikonehallissa. 

Jos Marvel-elokuvien ja Stranger Things -tv-sarjan VFX-tuottaja on sitoutunut Vuokatin LED-studioon, niin kuvataanko Vuokatissa tulevaisuudessa esimerkiksi Netflix-sarjoja?

”Kyllä tämä siihen tähtää, että täällä olisi mahdollisuus niiden tekemiseen, mutta ne ovat omia sopimusasioitaan”, sanoo elokuvatuottaja Miika J. Norvanto.

Kainuussa on kuvattu viime vuosina muun muassa Tuntematonta sotilasta, Viaplayn Cold Couragea, Napapiirin sankarit 3:a ja Äkkilähtö-elokuvaa.

Etusivulle >

Lisää hankintauutisia >

JAA