Päämainos

YIT louhii Posivan kakkosvaiheen

17 miljoonan euron urakka alkaa loppuvuoden aikana ja kestää kaksi ja puoli vuotta.

02.09.2019
Teksti Esko Lukkari

YIT ja Posiva Oy ovat sopineet Posivan loppusijoituslaitoksen toisen vaiheen louhintaurakasta. Sopimuksen arvo on noin 17 miljoonaa euroa.

Urakka alkaa loppuvuodesta 2019 ja sen arvioitu kesto on noin kaksi ja puoli vuotta. 

YIT tiedotti asiasta 28.8.

Sopimus kattaa loppusijoitusalueen toisen vaiheen kahden keskustunnelin sekä niihin liittyvien viiden loppusijoitustunnelin louhintatyöt Eurajoen Olkiluodossa. Louhittavat loppusijoitustunnelit ovat maailmanlaajuisesti ainutlaatuisia ja omaavat poikkeuksellisen tiukat laatuvaatimukset. Vaativat tunnelirakenteet edellyttävät erityistä ammattiosaamista.

”Meillä on alkanut ainutkertainen EKA-projekti, jossa toteutetaan loppusijoituslaitoksen louhinnan lisäksi kapselointilaitos kokonaisuudessaan sekä loppusijoituksen aloittamiseen tarvittavat järjestelmät jo louhittuihin tiloihin”, Posivan toimitusjohtaja Janne Mokka sanoo tiedotteessa.

YIT on aiemmin toteuttanut Posivalle kaksi louhintaurakkaa.

”Aiemmissa urakoissa yhteistyö Posivan kanssa on sujunut erittäin hyvin ja olemme iloisia jatkaessamme yhteistyötä tässä vaativassa hankkeessa”, sanoo YIT:n kallio- ja erikoisrakentamisen johtaja Aleksi Laine.

JAA