Päämainos

YIT:lle Liettuasta infraurakoita

Yhtiö korjaa esimerkiksi 30 kilometriä Liettuan päävaltatietä, A1:ta.

15.10.2020
Teksti Esko Lukkari

YIT rakentaa Liettuaan muun muassa kaksitasoisen liittymän, huoltaa sorateitä, peruskorjaa Skuodas-Plungė kaupunkien välistä tietä ja 30 kilometriä Liettuan päävaltatietä, A1.

YIT on solminut maassa sopimukset useasta infrarakentamisen urakasta. Urakoiden yhteenlaskettu arvo on yli 20 miljoonaa euroa ja ne on kirjattu kolmannen vuosineljänneksen tilauskantaan

”Vilna–Kaunas–Klaipėda välillä kulkeva A1-valtatie on yksi tärkeimmistä yhteyksistä Liettuassa. Keskimääräinen liikennemäärä tiellä on noin 13 000 autoa päivässä. Peruskorjattavan tieosuuden pinnassa on syviä uurteita ja vaurioita, jotka täytyy korjata, jotta tiellä ajaminen on turvallista ja miellyttävää”, santoo YIT Liettuan johtaja Kęstutis Vanagas YIT:n 14.10. julkaisemassa tiedotteessa.

Etusivulle >

Lisää hankintauutisia >

JAA