Päämainos
Ympäristöteknologiayritys Tana pokkasi Vuoden Päähankkijan palkinnon
Hankinta 30.09. 15:00

Ympäristöteknologiayritys Tana pokkasi Vuoden Päähankkijan palkinnon

Vuoden Alihankkijan tittelin sai asiakassuhteisiin panostava kauhavalainen muoviosien valmistaja MSK Plast.

30.09.2025
Teksti Osto&Logistiikka

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry on myöntänyt palkinnot vuoden 2025 Päähankkijalle ja Alihankkijalle. Tunnustukset julkistettiin 30.9.2025 Alihankinta-messujen avajaisissa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

Vuoden 2025 Päähankkijaksi on valittu ympäristöteknologiayritys Tana Oy, joka on erikoistunut kiinteän jätteen käsittelyyn tarkoitettujen älykkäiden koneiden suunnitteluun ja alihankintaan.

Tanalla ei ole omaa valmistushallia, vaan se toimii ”virtuaalikonepajana”, joka on ulkoistanut laitteiden kokoonpanon itsenäisesti toimiville alihankkijoille. Alihankkijat osallistuvat aktiivisesti myös tuotekehitykseen ideoimalla ja jatkuvaa palautetta antamalla. Tällainen kumppanuuteen ja pitkäaikaiseen yhteistyöhön perustuva toimintamalli vaatii suurta luottamusta ja avoimuutta, mutta toisaalta se mahdollistaa Tanalle tehokkaan toiminnan ja globaalin kasvun ilman omaa tuotantolaitosta.

Vuonna 1971 perustettu Tana on kehittynyt kasvuyritykseksi, jonka koneita viedään valtuutettujen jälleenmyyjien avulla jo yli 50 maahan. Tuotevalikoiman laajentaminen, jakeluverkoston kasvattaminen ja suoraan markkinoille meneminen ovat keinoja, joiden avulla se pyrkii saavuttamaan tavoitteensa: kasvuloikan ja kansainvälisen aseman lujittumisen. Aiemmin tänä vuonna Tana vahvisti globaalia läsnäoloaan yrityskaupalla ostamalla pitkäaikaisen jakelijansa Australiassa tytäryhtiökseen.

”Tana on rakentanut pitkäjänteisesti strategista alihankintaan perustuvaa liiketoimintamallia. Selkeä kasvusuunnitelma, hyvä operatiivinen perusta ja vastuullinen toimintatapa antavat yritykselle mainiot edellytykset kansainväliseen menestykseen”, kiteyttää LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunnan puheenjohtaja Janne Lehtimäki.

”Tämä tunnustus pitkäaikaisesta ja alalla hieman poikkeavasta, ulkoiseen tuotantoon perustuvasta toimintamallistamme merkitsee meille paljon”, kiittää Tana Oy:n toimitusjohtaja Jari Mennala.

”Olemme pitkään rakentaneet kumppaneidemme kanssa läpinäkyvää yhteistyötä, joka perustuu avoimuuteen, jatkuvaan vuoropuheluun ja yhteiseen kehittämiseen. Se on ollut menestyksekäs tie – ja tämä palkinto osoittaa, että olemme kulkeneet oikeaan suuntaan.”

Vuoden Alihankkijana palkittiin MSK Plast Oy

MSK Plast tunnetaan etenkin teknisesti vaativien muovikomponenttien taitajana; sen osaamisalaan kuuluvat esimerkiksi reaktiovalulla valmistetut konepeitot, joita käytetään raskaissa työkoneissa.

MSK Plastilla ei ole omia tuotteita, vaan se toimii sopimusvalmistajana muun muassa auto-, energia- ja elektroniikkateollisuudelle ja lääkinnällisiä laitteita myyville yrityksille. Tuotantoa on Suomessa ja Slovakiassa, ja yhtiö on kasvanut viime vuosina hallitusti niin kotimarkkinoilla kuin kansainvälisesti.

MSK Plast haluaa olla asiakkailleen enemmän kuin pelkkä toimittaja. Yhteistyö rakentuu pääosin pitkäaikaisten puitesopimusten varaan, ja tavoitteena on aito kumppanuus, jolle perustan luovat avoimuus, luottamus ja jatkuva dialogi. Myös tuotteita kehitetään tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa.

”Vahva asiakaslähtöisyys, innovatiivinen tuotekehitys sekä hallittu kasvu ja kansainvälistyminen”, listaa LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunnan puheenjohtaja Janne Lehtimäki syitä sille, miksi valinta kohdistui MSK Plastiin.

”Lisäksi yritys yhdistää perheyhtiön arvot ja modernin johtamisen, hyödyntää digitalisaatiota tehokkaasti ja toimii vastuullisesti tavoitellen hiilineutraaliutta. Panostaminen energiatehokkuuteen ja hiilijalanjäljen pienentämiseen on johtanut sekä ympäristön että talouden kannalta myönteisiin tuloksiin.”

”Me haluamme nostaa esille sen, että asiakkaiden menestys on alihankkijoiden elinehto. Vain aidolla kaksisuuntaisella yhteistyöllä, kehittymisen halulla ja innovoinnilla pystymme olemaan yhdessä kilpailukykyisiä globaaleilla markkinoilla. Mitä paremmin meidän asiakkaamme menestyvät markkinoilla, sitä enemmän meillä on töitä”, toteaa MSK Plastin toimitusjohtaja Jaakko Lipponen.


Vuoden Alihankkija ja Vuoden Päähankkija -palkintoja on myönnetty vuodesta 1987 lähtien. Valinnat tekee LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunta. Tunnustusten tarkoituksena on edistää suomalaisen tuotannon kilpailukykyä tukevaa verkostoitumista.
 

JAA