Päämainos
Yrittäjät ja Kuntaliitto vaativat hankintalain monimutkaistamisen lopettamista
Hankinta 27.01. 08:54

Yrittäjät ja Kuntaliitto vaativat hankintalain monimutkaistamisen lopettamista

Eduskunnan ei tule käsitellä hankintalain päivittämistä tämän eduskuntakauden aikana, vaativat Suomen Yrittäjät ja Kuntaliitto.

27.01.2023
Teksti Ilmari Tuomivaara

Eduskunnan talousvaliokunta käsittelee parhaillaan hankintalain päivittämistä. Valiokunnan tavoitteena on antaa asiasta mietintö täysistunnolle vielä ennen eduskunnan vaalitaukoa.

Yrittäjäien ja Kuntaliiton mukaan esityksessä esitetään osin voimassa olevan lain kanssa päällekkäistä lisäsääntelyä, esimerkiksi hankintojen valintaperusteen osalta sekä päätöksen perustelemiseksi. Edunvalvontajärjestöjen mielestä nämä muutokset eivät perustu EU:n hankintadirektiiviin. Muutokset eivät helpota tai selkiytä hankintalain soveltamista ja on omiaan hankaloittamaan sekä hankinnan tekemistä kunnissa että yrityksillä tarjoukseen vastaamista.

”Kuntaliitto on jo pitkään esittänyt, että kuntia koskevaa sääntelyä kevennetään ja kansallisesta lisäsääntelystä pidättäydytään. Tämä koskee myös hankintalakia”, sanoo 25.1. tiedotteessa toimitusjohtaja Minna Karhunen Kuntaliitosta.

”Nyrkkisääntönä voi pitää, että mitä enemmän hankinnalle asetetaan ehtoja tai monimutkaisia vertailuperusteita, sitä vähemmän kunta saa yrityksiltä tarjouksia. Varsinkin pienet yritykset karsiutuvat pois, jos hankinnasta tehdään kovin vaikeaa”, toteaa Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari.

Organisaatiot katsovat, että nyt esitetyn sijasta hankintalakia tulisi keventää siltä osin kuin EU-säädäntö sen mahdollistaa. Lisäksi vastuullisuuteen ohjaavat kirjaukset tulisi tarvittaessa säätää erillisen lain avulla. Tämä helpottaisi hankintaprosessia sekä tuottaisi paremman lopputuloksen niin kuntien, hyvinvointialueiden, yritysten kuin myös vastuullisuuden näkökulmasta.

”Hankintalakia on syytä yksinkertaistaa ja turhat mutkat on saatava sieltä pois. Kunnissa on huutava pula hankintaosaajista ja tilanne pahentuu, kun osaaminen jakaantuu kuntien ja hyvinvointialueiden välille”, Karhunen sanoo.

”Tällä erää hankinnat eivät kiinnosta yrityksiä, mikä on suuri ongelma. Väljentämällä hankintalakia helpotamme yritysten ja kuntien byrokratiaa. Näin saisimme lisää kilpailua, mikä puolestaan luo uusia innovaatioita, vahvistaa yritysten toimintaedellytyksiä sekä säästää verovaroja”, toteaa Jaskari.

AVAINSANAT

hankintalaki

JAA