Päämainos

Vekaransalmen jättisillan urakkakilpailu käynnistyy

24.10.2017
Teksti Esko Lukkari

Suomen viidenneksi pisimmän sillan eli 639 metriä pitkän Vekaransalmen sillan urakoinnin kilpailutus käynnistyy lokakuun lopussa. 

Suomen pisin silta on Mustasaaren Raippaluodon silta 1 045 metriä. Seuraavaksi pisimpiä ovat Heinolan 925-metrinen Tähtiniemen silta, Korpilahden 788 metriä pitkä Kurkisten silta ja Puumalan 781-metrinen Saimaan silta. 

Vekaransalmen siltahankkeessa aloitetaan lokakuun lopulla poistamaan puusto, mikä on ensimmäisiä maastossa tehtäviä töitä.

Vekaransalmen siltahankkeessa Vekaransalmen lossiyhteys korvataan kiinteällä sillalla. Tavoitteena on, että siltahankkeen urakoitsija on valittu vuoden 2017 loppuun mennessä ja rakentaminen aloitetaan alkuvuodesta 2018.

Sillan tavoitteina on vähentää lossin liikennöinnistä aiheutuvia kustannuksia pitkällä aikavälillä sekä sujuvoittaa tie- ja vesiliikennettä. Ympäröivä luonto huomioidaan läpi siltahankkeen elinkaaren. Hanke ei aiheuta haitallisia vaikutuksia Pihlajaveden Natura-alueeseen tai saimaannorppiin. 

Vekaransalmen siltahankkeelle on vuonna 2016 myönnetty 19,4 miljoonan euron rahoitus valtion perusväylänpidon lisärahoituksesta. 

JAA