Päämainos
Ahola Special ostaa Raahelaisen A&J Kivijärvi Oy:n
Kuljetukset 28.02. 08:02

Ahola Special ostaa Raahelaisen A&J Kivijärvi Oy:n

Vuonna 2020 A&J Kivijärven liikevaihto oli 1,5 miljoonaa euroa ja sillä oli kymmenkunta työntekijää. Kaupan osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.

28.02.2022
Teksti Ilmari Tuomivaara kuvat Ahola Group

Yrityskaupan myötä A&J Kivijärven kuljetustoiminta, henkilöstö ja kalusto siirtyy Ahola Specialille. Ahola Specialin tiedotteessa 23.2. yhtiö korostaa. että kauppa vahvistaa Ahola Specialin asemaa nykyisillä markkina-alueillaan laajentamalla kuljetuskapasiteettia ja osaamista.

Ahola Special uskoo, että erikoiskuljetusratkaisuille on kysyntää markkinoilla.

”Olemme tyytyväisiä nyt tehdystä järjestelystä, jonka myötä kuljetuskapasiteettimme laajenee. Uskomme myös, että kokemuksemme ja kattava kehitystyömme tuo lisäarvoa myös niille asiakkaille, joita A&J Kivijärvi on tähän mennessä palvellut”, sanoo tiedotteessa Ahola Specialin toimitusjohtaja Jonas Ahola.

Myös A&J Kivijärven toimitusjohtaja Jari Kivijärvi näkee yrityskaupan hyvänä ratkaisuna.

”Tämän järjestelyn myötä perinteikäs liiketoiminta jatkuu ja kehittyy osaavissa käsissä”, hän toteaa.

Erikoiskuljetuksiin ja projektilogistiikkaan erikoistunut Ahola Special on osa Ahola-konsernia. Logistiikkakonserni Aholan liikevaihto on n. 113 M EUR ja se työllistää n. 700 logistiikan ammattilaista. Konserni palvelee segmenttiensä kautta asiakkaitaan maantiekuljetuksilla, erikois- ja projektikuljetuksilla sekä digitaalisilla logistiikkaratkaisuilla. Perheomisteinen logistiikkakonserni on perustettu vuonna 1955 ja sen pääkonttori sijaitsee Kokkolassa.

AVAINSANAT

Ahola Group

JAA