Päämainos

Ahola Transport kasvoi ja paransi tulostaan

Logistiikkayhtiö uskoo markkinatilanteen jatkuvan suotuisana loppuvuonnakin.

28.08.2019
Teksti Esko Lukkari

Ahola Transport -konserni on kasvattanut hieman liikevaihtoaan ja tulostaan vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Liikevaihtoa kertyi 53,1 miljoonaa euroa (52,6).

Yhtiö uskoo koko vuoden tuloksensa muodostuvan viime vuonna paremmaksi ja markkinatilanteen sen toimialueella jatkuva suotuisana,

Yhtiön mukaan kaluston parempi täyttöaste sekä kuljetusten tehostaminen paransivat myyntikatetta. Liiketulos parani hieman ja oli 1,409 miljoonaa euroa (1,374 ).

Yhtiön mukaan vertailujaksolla kohdistui huomattava määrä tuloja kaluston rahoituksen uudelleenjärjestelyihin.

Ahola Transport tiedotti tuloksestaan 15.8.

Road Transport-segmentin kannattavuus kaksinkertaistui, IT- ja Special Transport -segmenteillä oli heikompi volyymi- ja tuloskehitys ensimmäisen puolen vuoden aikana. Sekä IT- että Special Transport segmentit tekivät kuitenkin parempaa tulosta jakson loppua kohden.

Yhtiö sanoo kokonaisratkaisuja erikoiskuljetuksiin ja asennuksiin tarjoavan uuden konseptinsa saaneen hyvän vastaanoton markkinoilla. 

Scania-yhteistyö jatkuu

Aholan mukaan markkinakehitys on edelleen vakaa sen markkina-alueilla. Joitakin hidastumisen merkkejä on silti havaittavissa Europan markkinoilla. Tilanne Pohjoismaiden markkinoilla on edelleen hyvä.

Kuljettajapula on tiedotteen mukaan kasvava haaste koko kuljetusalalle, ja se tulee ottaa vakavasti. Ahola Transport näkee, että oikein ratkaistuna tämäkin voi tuoda uusia mahdollisuuksia.

Vuoden alussa yhtiössä on keskitytty yhä IT-segmentin eri ekosysteemien rakentamiseen, joiden odotetaan tuottavan tulosta pidemmällä aikavälillä. Strateginen yhteistyö kuorma-autokonserni Scanian kanssa jatkuu semi-autonomisen ajon seuraavalla vaiheella. Yhteistyö sisältää uutta teknologiaa, joka tulee muuttamaan kuorma-auton ajamista.

Konserni on uudistanut rahoitusjärjestelyjään. Se on siirtymässä factoring-rahoituksesta laskukäteiseen. Järjestely vähentää taseen loppusummaa kun sekä myyntisaatavat että pitkäaikaiset velat pienenevät. 

JAA