Päämainos

Ajokortin uusintaa ja katsastusta helpotetaan

LVM haluaa varmistaa, että riskiryhmäläiset voivat käyttää autoa pandemian aikana.

20.04.2020
Teksti Esko Lukkari

Liikenne- ja viestintäministeriöstä on tulossa hallituksen esitys LVM:n hallinnonalaa koskevaan lainsäädäntöön tehtävistä väliaikaisista muutoksista. Niillä on tarkoitus muun muassa joustavoittaa katsastussääntelyä ja ajokortin uusimista.

LVM tiedotti asiasta 15.4.

”Toimilla pyritään suojelemaan riskiryhmiin kuuluvia, jotka voivat pysytellä kotona ja siirtää autonsa katsastuksen myöhempään aikaan. Kannustan kuitenkin kaikkia katsastamaan auton ajallaan, jos poikkeamismahdollisuus ei tunnu välttämättömältä. Katsastusasemat palvelevat asiakkaitaan normaalisti – ja luultavasti ilman jonoja”, sanoo tiedotteessa liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.

Toinen riskiryhmiä koskeva muutosehdotus liittyy ajokortin uudistamiseen liittyvien lääkärintodistusten toimittamiseen. 70 vuotta täyttäneiden tulee toimittaa lääkärintodistus ajokortin uusimiseksi, mutta ehdotetun muutoksen mukaan todistus voitaisiin poikkeusolojen aikana toimittaa myöhemmin.

Ajaminen poikkeusoloissa

”Hallitus on antanut toimintaohjeeksi, että yli 70-vuotiaat pysyisivät erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa. Siksi on tärkeää, että he voivat liikkua omilla autoillaan myös poikkeusoloissa”, sanoo Harakka.

Liikennelainsäädäntöön esitettävät muutokset olisivat väliaikaisia. Vaikka joihinkin autoilijoita koskeviin lakeihin ehdotetaankin muutoksia, kesärenkaisiin siirtymiseen tulee varautua normaalisti.

Kesärenkaat voi jo vaihtaa, mutta niihin kannattaa siirtyä vasta, kun sääolosuhteet ovat keväiset.

Nastarenkaiden viimeinen vaihtopäivä on tänä vuonna 20.4.2020. Nastarenkaita voi kuitenkin käyttää myös 20.4. jälkeen, jos sää tai keli sitä edellyttää.

JAA