Päämainos
Carodia iLint -nimen saanut vetyjuna on maailman ensimmäinen vedyllä kulkeva juna.
Kuljetukset 01.09. 08:02

Carodia iLint -nimen saanut vetyjuna on maailman ensimmäinen vedyllä kulkeva juna.

Alstom toi vetyjunan Ruotsiin näytille

Useat Euroopan maat ovat harkitsemassa vetyjunan käyttöönottoa lähiliikenteessä.

01.09.2021
Teksti Esko Lukkari kuvat Alstom

Alstom on esitellyt Ruotsin rautatieviranomaisille ja päättäjille kehittämäänsä vedyllä kulkevaa junaa. Alstom valmisti junatyypin jo vuonna 2016 ja sitä on aiemmin esitelty eri Euroopan maissa. Käytössä juna on vasta Berliinin lähiliikenteessä.

Ensiajon vetyjunalla teki Berliinissä vuonna 2016 InnoTrans-yhtiö. Vuodesta 2018 lähtien junaa on käytetty kaupungin lähiliikenteessä. Voimanlähteenä junassa on polttokenno. Juna voi saavuttaa jopa 140 km tuntinopeuden.

Alstom tiedotti asiasta 25.8.

Viime vuoden lopussa Lombardian maakunta Italiassa teki sopimuksen Alstomilta vetyjunan tilaamisesta. Vetyjunalla pyritään korvaamaan ennen kaikkea lähiliikenteen dieseljunat. Vedyn saatavuus asettaa toistaiseksi rajoituksia junan käytölle.

Carodia iLint -nimen saanut vetyjuna on maailman ensimmäinen vedyllä kulkeva juna.

Moni maa harkitsee jo junaa

”Coradia iLint mahdollistaisi merkittävän hiilidioksidipäästävähennyksen Ruotsille ja paikallinen matkustajaliikenne olisi mahdollista hoitaa vetyjunalla. Saksa, Itävalta ja Hollanti ovat jo testanneet junaa ja suunnittelevat mahdollista hankintaa”, sanoo tiedotteessa Alstom Nordicsin toimitusjohtaja Rob Whyte.

Ranskalainen Alstom on Euroopan merkittävimpiä junakaluston toimittajia. Yhtiö hankki tammikuun lopulla Bombardier Transportation yhtiön.

iLint on valmistettu Alstomin Saksan tehtaalla Salzgitterissä ja Saksa on rahoittanut junan kehitystyötä. Vetyteknologiaa junaan on kehitetty Ranskassa Tarbesin huippuyksikössä.

AVAINSANAT

Alstom

JAA