Päämainos
Amazon testaa jo drone-kuljetuksia
Kuljetukset 03.09. 09:52

Amazon testaa jo drone-kuljetuksia

USA:n liittovaltion odotetaan antavan drone-kuljetuksia koskevat ohjeensa tänä syksynä.

03.09.2020
Teksti Esko Lukkari

Verkkokauppajätti Amazon on käynnistänyt droneilla tapahtuvat tavaroiden testikuljetukset asiakkailleen. USA:n liittovaltion ilmailuviranomainen FAA on antanut 31.8. yhtiölle luvan kaupallisiin drone-kuljetuksiin suoraan kuluttajille.

FAA aikoo julkistaa drone-kuljetuksia koskevat ohjeensa vielä tämän vuoden aikana. Muun muassa kuljetusten turvallisuus ja jopa terrorismipelko on hidastanut drone-kuljetusten sallimista maassa. 

Amazon ei ole ainoa amerikkalaisyhtiö, joka kuljettaa koemielessä tuotteitaan droneilla. Amazon testasi dronejaan viime vuoden aikana. Yhtiö uskoo dronejen soveltuvan erikoiskuljetuksiin, mutta pääosa tavaratoimituksista kuluttajille tapahtuu yhtiön mukaan myös jatkossa maitse ja massakuljetusten yleistymiseen ilmateitse kuluu vielä vuosia. 

Bloomberg uutisoi Amazonin drone-hankkeista 31.8.

Amazonin MK-27 on helikopterimallia

Yhtiö julkisti viime vuonna suunnitelmansa valmistaa helikopterimallisia MK27-droneja, joilla voidaan kuljettaa kuluttajatuotteita varastoista aina 12 km etäisyydelle ja kuljetusaika olisi alle 30 minuuttia ja hinta kuusi euroa..

Amazonin ja sen kilpailijoiden täytyy vielä pilotoida dronejaan, jotta ne täyttävät liittovaltion robottikuljetuksille asettamat vaatimukset ja että drone-teknologia täyttää myös kuluttajien toimituksille asettamat vaatimukset. Ilmaliikenne on Yhdysvalloissa liittovaltion ilmailuviranomaisten (FAA) tiukasti säätelemää.

“Kuljetusten sertifiointi on meille tärkeää, jotta voimme vakuuttaa FAA:n ilmakuljetusten turvallisuudesta ja että pakettijakelu jonain päivänä on mahdollista ympäri maailmaa”, sanoo jutussa Amazonin ilmakuljetuksista vastaava johtaja David Carbon. 

Amazon ja Wing, joka on Alphabet Inc:n tytäryhtiö sekä UPS ovat saaneet FAA:n hyväksynnän drone-kuljetusten aloittamiseen. 

UPS ja Wing testaavat

Wing-yhtiön kumppaneina ovat Wahlgreens ja FedEx Corp saivat aloittaa koekuljetukset Virginian osavaltiolla jo viime vuonna. UPS on lennättänyt lääkkeitä sairaalaan Pohjois-Carolinan Raleighissa. Monet muut yhtiöt ovat myös hakeneet drone-kuljetuslupaa FAA:lta.

Amazon aloittaa testikuljetuksensa, mutta se ei ole vielä valinnut aloituspaikkaa. Yhtiö on testannut lennokkejaan Kanadassa Vaancouverissa sekä Euroopassa Englannissa.

FAA:n sertifikaatin saadakseen Amazonin on dokumentoiva koko lento-ohjelmansa. Yhtiö on järjestänyt koelennätyksiä viime aikoina FAA:n valvonnassa. 

Korona on lisännyt Amazonin verkkokaupan suosiota ja sen uskotaan nopeuttaneen yhtiön drone-ohjelman käynnistämistä.

Etusivulle >

Lisää kuljetusuutisia >

JAA