Päämainos
Arctia punnersi plussalle
Kuljetukset 06.05. 07:15

Arctia punnersi plussalle

Jäätalvena 2017-2018 kaikki kahdeksan murtajaa olivat yhtä aikaa töissä 30 päivän ajan.

06.05.2019
Teksti Esko Lukkari

Vuoden 2017- 2018 talvi oli Arctian jäänmurtajille ennätysvilkas Itämerellä. Murtajilla oli yhteensä 663 operointipäivää. Se paransi Arctian liikevaihtoa ja kannattavuutta.

Kaikki Arctian kahdeksan jäänmurtajaa olivat talvella jäänmurtotyössä yhtä aikaa 30 päivän ajan. Jäätilanteen lisäksi operointipäivien määrään vaikuttivat Suomen talouskasvun myötä lisääntynyt laivaliikenne ja kauppa-alusten heikentynyt kyky kulkea jäissä omavoimaisesti.

Arctia tiedotti tuloksestaan 29.4.

Meritaito paransi tulosta

Vuonna 2018 Arctian liikevaihto oli 50,9 miljoonaa euroa (48,9). Liikevoitto oli 2,2 miljoonaa euroa (0,1) ja tilikauden tulos 1,4 miljoonaa euroa (-1,4). Hyvän jäätalven sekä kustannusten sopeuttamistoimien ohella Meritaito Oy:n tulo uudeksi tytäryhtiöksi nosti konsernitulosta.

Arctian kalustoon tehtiin viime vuonna merkittäviä kunnossapitoinvestointeja. Bruttoinvestoinnit olivat 12,7 miljoonaa euroa (5,7). Jäänmurtaja Sisulle tehtiin laaja elinkaaripidennystelakointi, jossa aluksen koneistojärjestelmiä ja hyttialueita uudistettiin. Merkittävä investointihanke oli myös monitoimimurtajien luokittaminen IMO:n polarkoodiin.

Arctia-konserni työllistää noin 500 suomalaista. Sen palveluihin kuuluvat jäänmurron ja ice management -palveluiden sekä väylänpidon ja merenmittauksen palvelujen lisäksi mm. putken- ja kaapelinlasku, hinaustehtävät, tuki vedenalaisten rakennelmien asennus- ja huoltotöissä, öljyntorjunta, vesirakentaminen sekä muoviputkiviittojen ja poijujen valmistaminen.

Arctia vaihtoi 18.12.2018 johtoaan. Arctia-konsernin vt. toimitusjohtajaksi nimitettiin KTM Kim Höijer. Toimitusjohtaja Tero Vauraste jäi samalla pois toimitusjohtajan tehtävästä. Höijer on aikaisemmin toiminut yhtiössä talousjohtajana.

JAA