Päämainos
Autoliitto vastustaa sähköauton verotuksen kiristämistä
Kuljetukset 09.04. 09:41

Autoliitto vastustaa sähköauton verotuksen kiristämistä

Järjestö vaatii puolueita kertomaan omat kantansa tieveroon ennen vaaleja.

09.04.2026
Teksti Esko Lukkari

Autoliitto toivoo puolueiden kertovan avoimesti kantansa liikenteen verouudistuksen päälinjauksiin ja ennen kaikkea tieveroon ennen vuoden päästä pidettäviä eduskuntavaaleja.

Autoliitto viittaa 6.4. jakamassaan tiedotteessa Helsingin Sanomien 4.4. haastatteleman Liikenteen tutkimuskeskuksen Vernen johtajan Heikki Liimataisen avaukseen tieveron käyttöönottamiseksi Suomessa osana liikenteen verotuksen kokonaisuudistusta. 

Lehti kysyi myös neljän suurimman puolueen kantoja tieveroon. Sdp, kokoomus ja keskusta ilmoittivat kannattavansa kilometripohjaista tieveroa, joka olisi korkeampi kaupungeissa kuin maaseudulla.

Raportti esitti verouudistusta

Keskustelu tieverosta liittyy Autoliiton mukaan toissaviikolla julkaistuun raporttiin liikenteen verotuksen ja rahoituksen nykytilasta ja uudistamisesta. Raportissa todettiin verotulojen alenevan nopeasti muun muassa autojen energiatehokkuuden ja käyttövoimamurroksen ansiosta. Perinteinen rahasampo, polttoainevero, tuottaa koko ajan vähemmän tuloja. Liimataisen esittelemä kilometriveromalli nostaisi Autoliiton mukaan erityisesti sähköautoilijoiden veroja.

”Verotulojen aleneminen johtuu siitä, että ihmiset ovat hankkineet vähäpäästöisempiä autoja. On virheellinen käsitys, että sähköautoilija ei maksaisi veroja. Sähkössä on veroa ja sähköautoista maksetaan ajoneuvovero käyttövoimaverolla höystettynä. Myös huolloissa ja palveluissa ja auton hankinnassakin on arvonlisäveroa, vaikka autoveroa sähköautoilla ei ole. Suomessa liikenteen sähköistyminen ei ole tarkoittanut auton omistamisen ja käytön kustannusten alenemista”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen sanoo tiedotteessa.

”Kotiosoite ei voi määrittää verotusta”

Tiedotteen mukaan tieveron keräämiseen ja järjestelmän hallinnoiminen haukkaisi ison osan veron tuotosta. Nyt esitetyssä mallissa tieverokilometrejä valvottaisiin esimerkiksi satelliittipaikannusta edullisemmin katsastusten ja auton myynnin yhteydessä.

”Mallissa kilometrikohtainen tievero määräytyisi auton omistajan asuinpaikkakunnan mukaan, ei sen mukaan, missä autolla ajetaan. Oman auton käyttötarve ei riipu kotiosoitteesta, vaan elämäntilanteesta. Sama matka tehtynä yhteen suuntaan ei voi verottaa eri tavalla toiseen suuntaan tehtynä autonomistajan kotiosoitteen perusteella”, Nieminen sanoo.

Virkamiestyönä etenevän liikenteen verotuksen ja rahoituksen kokonaisuudistushankkeen valmistelun toisen osan on määrä valmistua syksyyn mennessä, mutta poliittinen päätöksenteko asiasta siirtynee seuraavalle vaalikaudelle.
 

JAA