Päämainos

Bryssel: rajat ylittävät pakettitoimitukset halvemmiksi

EU-komissio toivoo uuden asetuksen vauhdittavan verkkokauppaa.

18.10.2017
Teksti Heli Satuli

EU:n uusi pakettijakeluasetus tekee rajat ylittävän pakettijakelun hinnoittelusta nykyistä läpinäkyvämpää ja palveluista edullisempia sekä yritys- että kuluttaja-asiakkaille kaikissa EU-maissa.

Europarlamentin liikennevaliokunta hyväksyi komission asetuksen, jonka tavoitteena on tuoda rajat ylittävät pakettien toimitukset samalle viivalle kotimaisten kanssa. Uuden asetuksen myötä kaikkien jakelupalvelutoimijoiden on avoimesti kerrottava hinnoittelustaan ja toimitusvaihtoehdoistaan asiakkaille.

Kansalliset kilpailuviranomaiset velvoitetaan tunnistamaan ja puuttumaan perustelemattoman korkeisiin rajat ylittävän jakelun hintoihin. Tavoitteena on, että asiakkaille on tarjolla yhtä monta toimitusvaihtoehtoa riippumatta siitä, toimitetaanko paketti kotimaahan tai toiseen EU-valtioon.

"Tällä hetkellä liian moni kuluttaja-asiakas pelkää tilata tuotteita toisesta jäsenmaasta, koska toimituskulut ovat liian korkeat ja ehdot epäselvät", kommentoi europarlamentin kantaa valmistellut saksalainen europarlamentaarikko Markus Ferber lehdistötiedotteessaan.

"Nyt tämä tilanne korjataan. Uusi asetus vahvistaa asiakkaan luottamusta ja vie digitaalisia sisämarkkinoita eteenpäin."

EU-maasta toiseen lähetetään vuositasolla jo yli neljä miljardia pakettia. Usein valtion rajat ylittävän toimituksen hinta on kuitenkin moninkertainen maan sisäiseen verrattuna ja vaihtoehtojen vertailu on mahdotonta. Monilla syrjäisillä alueilla toimituspalveluita ei ole lainkaan saatavilla. Komissio toivoo uuden asetuksen antavan vauhtia sisämarkkinoiden verkkokaupalle.

JAA