DB Schenker laajentaa paperitonta jakelua

Laajennus alkaa maakunnista ja pääkaupunkiseutu tulee mukaan myöhemmin.

11.02.2020
Teksti Esko Lukkari

DB Schenker sähköistää kuljetusprosessiaan Suomessa ja paperiton jakelu laajenee talven ja kevään aikana lähes kaikille yhtiön terminaalialueille. 

Muutos alkaa pääsääntöisesti pakettijakeluista, minkä jälkeen toimintamalli laajennetaan kappaletavarakuljetuksiin. Kappaletavaran vastaanottokuittaukset otetaan sähköisesti kuljettajan päätteelle paperisen rahtikirjan sijaan.

Yhtiö kertoi asiasta 29.1.

Rahtikirjan sähköistäminen on jatkoa yhtiön sähköiselle tilaamiselle ja seurannalle. Sähköistä prosessia kehittämällä yhtiö tarjoaa seurantapalvelut kuljetuksen eri vaiheista.

Paperiton jakelu laajenee talven ja kevään aikana lähes kaikille terminaalialueille. Muutos alkaa pääsääntöisesti pakettijakeluista, minkä jälkeen toimintamalli laajennetaan kappaletavarakuljetuksiin.

Savonlinnassa uuteen käytäntöön siirryttiin viikon 5 aikana. Helmi-maaliskuun aikana paperiton jakelu otetaan käyttöön Joensuussa, Kajaanissa, Iisalmessa ja Varkaudessa sekä Porissa, Lahdessa, Seinäjoella, Kruunupyyssä ja Vaasassa.

Suurimmilla alueilla eli pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella paperittomaan jakeluun siirrytään myöhemmin.

Yhtiön kuljettaja ottaa jatkossakin paperisen rahtikirjan mukaansa noutaessaan lähetyksen. Sitä käytetään sähköisen lähetystiedon ohella suorissa kuljetuksissa, vaarallisten aineiden kuljetuksissa sekä niillä alueilla, joilla ei vielä ole siirrytty paperittomaan jakeluun.

Kuljettajalle tulostetut paperiset rahtikirjat eivät kulje tavaran mukana niille vastaanottajille, jotka ovat sähköisen kuittauksen jakelualueella. (Jos vastaanottajasi tarvitsee kolliosoitelappujen lisäksi muita lähetystietoja, kiinnitä lähetysluettelo lähetykseen tai välitä vastaanottajan tarvitsemat lähetysluettelotiedot sähköpostitse tai muulla sovitulla tavalla.)

JAA

LUETUIMMAT