Päämainos

DB Schenkerille koronalisä kotimaan kuljetuksiin

Lisä ei koske kuitenkaan kuluttajille jaettavia noutopistelähetyksiä.

28.04.2020
Teksti Esko Lukkari

DB Schenker on ottanut käyttöön väliaikaiset poikkeustilannelisät kotimaan kuljetuksissa pandemian aikana. 

Poikkeustilannelisä tuli voimaan 27.4.2020 lastattavista lähetyksistä alkaen ja on voimassa 31.5.2020 saakka, ellei poikkeustilanne edellytä sen jatkamista.

Yhtiön mukaan toimitusketjuja ylläpitävät kuljettajat sekä terminaali- ja varastotyöntekijät tekevät työtään koronaviruspandemian aikanakin.

Yhtiö sanoo 21.4. julkaisemassaan tiedotteessa, että voidakseen pienentää virustartunnan riskiä eri osapuolten kesken kuljetuksen eri vaiheissa, suojaa se omaa ja asiakkaitten henkilöstöä monin eri keinoin.

”Olemme hankkineet suojavarusteita ja desinfiointiaineita kaikkiaan noin 5000 työntekijälle, lisänneet päivittäistä puhdistusta ja desinfiointia 1500 ajoneuvossa ja 24 terminaalissa. Lisäksi noudatamme asiakkaittemme omiin tiloihinsa asettamia toimintamalleja. Esimerkiksi kuljettajien osallistumista purkuun ja lastaukseen on rajoitettu”, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Yhtiön mukaan koronaviruksen aiheuttamat toimenpiteet lisäävät kuljetustoiminnan kuluja, minkä vuoksi se on ottanut kotimaan kuljetuksissa käyttöön väliaikaisen poikkeustilannelisän. Lisä koskee kaikkia kotimaan maakuljetuspalveluita lukuun ottamatta kuluttajille jaettavia noutopistelähetyksiä.

JAA