Päämainos

DB Schenkerille uusi terminaali Poriin

20.02.2018
Teksti Esko Lukkari

DB Schenker jatkaa investointejaan Suomessa. Nyt se on avannut Porissa uuden neljä miljoonaa euroa maksavan terminaalin. Tällä vuosikymmenellä yhtiö on investoinut Suomeen noin 100 miljoonaa euroa. 

DB Schenker on rakentanut varasto- ja terminaalitiloja Nurmijärvelle, Lappeenrantaan ja Vaasaan. Vantaalle on lisäksi rakennettu Suomen pääkonttori ja pääterminaali. Yhtiöllä on Suomessa yli 40 kiinteistöä.

Kiinteistöinvestointien lisäksi DB Schenkerillä on parhaillaan käynnissä noin 20 miljoonan euron kalustoinvestointi, johon kuuluu muun muassa kaksi normaalia pidempää HCT-ajoneuvoyhdistelmää. 

Porin Honkaluotoon (Rahtitie 2) avattu uusi terminaali palvelee Satakunnan aluetta kansainvälisissä ja kotimaan kuljetuksissa. Terminaalin pinta-alasta        2 800 neliömetriä on lämmintä terminaali- ja toimistotilaa. Lisäksi on rakennettu 1 000 neliömetrin lämmittämätön halli.  

DB Schenker muutti uuteen terminaaliin helmikuussa Porin Helmentieltä ja Rauman Hakunintieltä. 

Uusi terminaali parantaa DB Schenkerin toimintaedellytyksiä ja antaa tilaa kasvulle Porissa ja laajemmin koko Satakunnassa. Terminaali on neljänneksen vanhaa Porin terminaalia suurempi. Rakentamisessa on huomioitu ekologiset tekijät ja siinä käytetään ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja.  

Porin uuteen terminaaliin on myös rakennettu geoenergiaa hyödyntävä lämmitys- ja viilennysjärjestelmä. Lisäksi sähköntuotannossa käytetään aurinkoenergiaa, jota täydennetään vesivoimalla. Näin terminaali toimii täysin hiilineutraalisti. Hiilijalanjälkeä pienennetään myös moderneilla rakenneratkaisuilla, kuten led-valaistuksella, oviautomatiikalla ja vedenkulutusta vähentämällä. 

DB Schenker työllistää Satakunnassa yhteensä lähes 70 henkilöä. Kuljetusmääriltään Pori on kymmenen suurimman terminaalin joukossa.

JAA