Päämainos

Destia urakoi Turun kehätien parannuksen

Kehätie on osa E18-väylää ja lounaisrannikon avainväyliä.

26.10.2018
Teksti Esko Lukkari

Destia urakoi Turun kehätien (Kt) parantamisen osuudella Kausela-Kirismäki. Urakka maksaa 44 miljoonaa euroa ja työt käynnistyvät vuoden 2019 alussa. Hanke toteutetaan Liikennevirastoon uudella STk-urakkamallilla. Turun kehätie on osa E18-väylää ja erittäin tärkeä tieosuus lounaisrannikon liikennejärjestelmälle, alueen asukkaille, elinkeinoelämälle ja koko eteläisen Suomen logistiikalle.

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kehätien Pukkilan ja Kirismäen välinen tieosuus rakennetaan nelikaistaiseksi. Tasoliittymät poistetaan rakentamalla Pukkilan eritasoliittymä ja Sippaan risteyssilta sekä parantamalla Kirismäen eritasoliittymää. Länsi-Avantientie rakennetaan valtatielle 10.

Kehätien rinnalle rakennetaan rinnakkaisteiden ja kevyen liikenteen verkosto. Myös melunsuojausta kohennetaan parannettavien kohteiden kohdalla.

Liikennevirasto tiedotti asiasta 23.10.

Toteutus uudella STk-mallilla

Liikenneviraston projektipäällikkö Juha Sillanpään mukaan parannustyöt käynnistyvät vuoden 2019 alussa ja ne valmistuvat vuonna 2021. Suunnittelutyö alkaa heti.

“Hanke parantaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta alati vilkkaammalla tieosuudella, jota kuormittaa myös Turun ja Naantalin satamiin suuntautuva raskas liikenne. Samalla luodaan uusia mahdollisuuksia alueen elinkeinoelämän kehittämiseen ja maankäytön suunnitteluun”, Sillanpää kertoo tiedotteessa.

”Meillä on mielenkiintoinen hanke, joka toteutetaan STk-urakkana. Kehitysvaiheessa päämääränämme on löytää teknis-taloudellisesti edullisia ratkaisuja”, Destian työpäällikkö Eetu Väisänen kertoo.

STk-mallissa asiakas ja urakoitsija kehittävät yhdessä erilaisia suunnitelmaratkaisuja jo hankkeen kehitysvaiheessa. Vastaava mallia käytetään mm. Vt 4:n parannushankkeessa Oulussa. Hankkeen kehitysvaihe kestää arviolta tammikuuhun, jonka jälkeen alkaa varsinainen rakennussuunnittelu. Työt maastossa pyritään saamaan käyntiin maaliskuussa 2019.

Ykkösvaiheen kustannusarvio on 44 miljoonaa euroa, joka sisältää valtion lisäksi Kaarinan kaupungin ja Liedon kunnan kustannusosuudet. Hankkeen toisessa rakennusvaiheessa keskitytään Kausela-Pukkila-tieosuudelle. Sen rahoitus ja toteutusaikataulu vahvistuvat myöhemmin.

JAA