Päämainos
Koko vuoden liikevoittonsa konserni arvioi nousevan tänä vuonna 5,6 miljardiin euroon ja vapaan kassavirran 2,3 miljardiin euroon.
Kuljetukset 13.04. 09:06

Koko vuoden liikevoittonsa konserni arvioi nousevan tänä vuonna 5,6 miljardiin euroon ja vapaan kassavirran 2,3 miljardiin euroon.

DHL Group teki huipputuloksen

Saksalainen logistiikkajätti ylti historiansa parhaaseen tulokseen vuoden ensimmäisellä kvartaalilla.

13.04.2021
Teksti Esko Lukkari

Maailman suurin logistiikkayhtiö, saksalainen DHL Group on tehnyt tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä historiansa parhaan tuloksen. 

Logistiikkajätti kolminkertaisti liikevoittonsa edellisvuoteen verrattuna ja ylti 1,9 miljardin euron liikevoittoon. Konsernin kassavirta nousi 1,4 miljardiin euroon, kun se vuoden 2019 ensimmäisellä kvartaalilla oli miljardi euroa.

Deutsche Post DHL Group kertoi tuloksestaan 9.4.

Koko vuoden liikevoittonsa konserni arvioi nousevan tänä vuonna 5,6 miljardiin euroon ja vapaan kassavirran 2,3 miljardiin euroon.

Kaikki ryhmät petrasivat

Konsernin toimitusjohtajan Frank Appelin mukaan vuosi 2021 on alkanut paremmin kuin koskaan ja vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana yhtiön toimitukset ovat olleet suuremmat kuin koskaan. Appelin mukaan konsernin kaikki liiketoimintaryhmät paransivat tulostaan ja nostivat volyymejaan.

Hänen mukaansa B2C-toimitukset pysyivät korkealla tasolla vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana ja samalla B2B-toimitukset jatkoivat kasvuaan.

Appel uskoo globaalin talouden elpymisen jatkuvan rokotusten lisääntymisen myötä. Samalla sähköisen kaupankäynnin osuus kasvaa liiketoiminnassa. Hän arvioi koko vuodesta tulevan selvästi edellistä paremman. 

  • DHL Express ylti  955(303) miljoonan euron liikevoittoon. 
  • DHL Global Forwarding, Freight teki 215(73) miljoonan euron liikevoiton.
  • DHL Supply Chainin liikevoitto oli 165(105) miljoonaa euroa.
  • DHL eCommerce Solutions teki 115(6) miljoonan euron liikevoiton.
  • DHL Post & Parcel Germanyn liikevoitto nousi 555(334) miljoonaan euroon.

AVAINSANAT

DHL Group

JAA